Kutumusiikin kingi Bryan Adams Suomeen!

09.12.2009 07:11 - Eeva Rajala

Kanadalaisrokkari Bryan Adams on lehtitietojen mukaan tulossa ensi kesänä Suomeen. Iltalehti kertoo, että konserttia varten on varattu jo Tampereen Ratinan stadion.

Keikan ajankohta on lehden tietojen mukaan ensi vuoden touko-kesäkuussa. Tämän jälkeen Adams on suunnitellut jäävänsä pidemmälle keikkatauolle. Tampereen-konsertti julkaistaneen lähipäivinä. Keikkajärjestäjä onkin vielä vaitonainen mahdollisesta keikasta.

- Emme kommentoi. Turha siis spekuloida, Speed Promotionin vastaava konserttipromoottori Kalle Keskinen sanoo lehdessä.

Kanadalaismuusikko ei ole vielä julkaissut ensi vuoden keikkapaikkojaan Euroopassa. Alkuvuodesta kiertue suuntaa Irlantiin. Muuten miestä nähdään kevään keikoilla lähinnä Yhdysvalloissa.

Bryan Adams konsertoi Suomessa viimeksi vuonna 2007. Tuolloin Espoon Areenaan oli saapunut kutumusiikkia kuuntelemaan yli 6 000 kuulijaa. Adamsilta muistetaan erityisesti hitit (Everyhing I Do) I Do It for You, Summer of '69, Run To You sekä Spaissari Mel C:n kanssa tehty duetto Baby When You're Gone.

Kilpailut

Uusimmat