Yoko Ono kirjoittaa The Beatlesistä?
Edesmenneen John Lennonin vaimo Yoko Ono on vihjannut, että hän aikoo kirjoittaa The Beatles-yhtyeestä ja Lennonista muistelmissaan.
Ono kertoi nettisivuillaan, että hänellä on suunnitelmissa kirjoittaa muistelmansa seuraavan viiden vuoden aikana. Nainen kertoi myös, että kirja tulee valaisemaan niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet hänen elämäänsä.
Yoko Ono ei ole yleensä puhunut suhteestaansa Beatleseihin. NME.comin mukaan hän on kuitenkin käynyt Paul McCartneyn ja Ringo Starin keikoilla ja simppelisti kuvaillut miesten olevan viisaita ja ilahduttavia ihmisiä.
Onoa on syytetty aikoinaan The Beatles-yhtyeen hajoittamisesta.
Kilpailut
Uusimmat
Kyselytutkimus selvitti, mikä on suomaisten ykköstoive mökkituliaiseksi
Sähköpotkulautalaki uudistuu tänään - muutoksia ikä- ja promillerajoihin
Valtaosa suomalaisista luottaa uutisiin - ero on kuitenkin kasvanut oikeiston ja vasemmiston välillä
Suomalaisessa salibandyssa epäillään kiellettyä vedonlyöntiä: "Vakava kokonaisuus"
Jokirapu rauhoitetaan valtion vesialueilla - pyyntilupia ei enää heru
Näytä lisää