Räppärin levyjulkaisusta muodostunut jo vitsi
Räppäri Dr. Dre on jälleen kerran siirtänyt Detox-albuminsa julkaisua. Tällä kertaa vuoteen 2011.
Dr. Dre on työstänyt Detox-albumiaan vuodesta 2004 lähtien ja fanit odottivat albumin julkaisua viimeistään tänä vuonna, mutta turhaan. Nyt kerrotaan, että albumi julkaistaisiin vuonna 2011, mutta sekään ei ole varmaa. Levyn julkaisua on siirretty jo niin monta kertaa, että siitä on tullut jo yleinen vitsi.
- Työstän levyä, mutta olen myös mukana muiden artistien projekteissa. Varmaan vuoden päästä tulee varmenpaa infoa, Dr. Dre kertoi Slam -lehdelle.
Dr. Dre tunnetaan parhaiten yhteistyöprojekteistaan rap-artistien, kuten Snoop Doggin, Eminemin, 50 Centin ja The Gamen kanssa.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää