Scooter teki virallisen lätkähymnin
Tunnettu saksalainen teknobändi Scooter vastaa jääkiekon MM-kisojen virallisesta kisabiisistä.
Tämän vuoden jääkiekon MM-kisat tullaan käymään Saksassa toukokuun loppupuolella. MM-tapahtuman järjestelytoimikunnan mukaan Scooterin nopearytminen musiikki sopii lätkäareenoille todella hyvin.
Scooterin Stuck On Replay -kappaletta tullaan soittamaan kisa-areenoilla esimerkiksi väliajoilla tunnelman kohottajana. Kappaleessa on helpot sanat ja ne sopivat katsojien hoilattavaksi, kerrotaan Elisa.net-sivustolla.
Yhtye on vuonna 1994 perustettu kolmihenkinen elektronista musiikkia tuottava yhtye, jonka tavaramerkiksi on muodostunut musiikin päälle huutaminen. Suomeen yhtye saapuu ensi kesänä The Voice Juhannukseen Himokselle. Lue Voicen juhannuksen esiintyjistä täältä!