X Factor -finalisti musertui keskustelupalstojen kritiikistä

12.04.2010 07:13 - Eeva Rajala

Eilen illalla X Factor -laulukisasta tippunut Christian Palin on ottanut raskaasti hänestä kirjoitetut keskustelupalstojen kritiikit. Miehen mukaan arvostelu sattuu aina.

- Kun eniten tarvitsin ihmisiä, niin juuri silloin he kääntyvät minua vastaan. Ne kirjoittelut veivät viimeiset pihaukset minusta. Se satuttaa, kun minua kutsutaan esimerkiksi pelleksi, Christian kertoo Ilta-Sanomissa.

Palin kertoo antaneensa lavalla eilen kaikkensa, mutta unenpuute ja paineet vaivasivat niin, ettei hän pystynyt parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

- Nyt olen opetellut kestämään kritiikkiä, mutta olen utelias luonne, ja siksi olen lukenut niitä juttuja, mitä minusta on kirjoitettu, mies jatkaa.

Myös muut X Factor -kisaajat tuohtuivat Christianin saamasta nimettömästä kritiikistä. Eilen pudotusuhan välttänyt Leena Tirronen sanoo, että ihmisiltä menee netissä todellisuudentaju.

- Ihan kuin olisimme jossain yläasteella ja puhutaan ihmisten selän takana pahaa. Christian on oikeasti tosi herkkä ja hänellä on lempeä sydän, Leena kertoo.

Kilpailut

Uusimmat