Huippumuusikko ei kestä kritiikkiä: En julkaise enää levyjä

03.05.2010 18:19 -

Huippumuusikko Phil Collins on varoittanut, että lopettaa albumien tekemisen ja julkaisemisen. Syynä on se, että kriitikot hyökkäävät tähden mukaan hänen musiikkinsa kimppuun turhan usein.

Entinen Genesis-tähti lopetti rumpujen soittamisen vuonna 2009 vuosia kestäneiden selkäkipujen takia. Nyt mies palaa valokeilaan uuden albumin kanssa, mutta kertoo valmistautuvansa eläkkeelle siirtymiseen kokonaisuudessaan.

Phil Collinsin mukaan musiikkialan asiantuntijat kritisoivat hänen levyjään liikaa.

-Koko elämäni ajan olen julkaissut musiikkia ja ihmiset ovat kritisoineet sitä. Miksi jatkaa sen tekemistä? En tarvitse rahaakaan, Collins kertoo Rolling Stonen haastattelussa.

-Tulevaisuudessa taidan kirjoittaa kappaleita kellarissani, enkä soita niitä kenellekään, Collins jatkoi.

Kilpailut

Uusimmat