Bändin ensimmäinen keikka vasta toisen levyn jälkeen: En aluksi ajatellut keikkailla ollenkaan

18.05.2010 17:15 -

Viime viikolla toisen albuminsa julkaissut Pariisin kevät nähdään Ilosaarirockissa historiansa ensimmäisellä keikalla. Alun perin keikkoja ei ollut tarkoitus tehdä ollenkaan.

Yhtyeen ainoa virallinen jäsen on tuottajantöistään ja metallibändi Major Labelista tunnettu Arto Tuunela. Vaikka ensimmäinen albumi Meteoriitti sisälsi Pikku-Huopalahden ja Samoilla raiteilla -biisin kaltaisia radiohittejä, ainuttakaan keikkaa ei kyselyistä huolimatta tehty.

-Ilosaarirockin hyvä meininki antoi lisäpotkua sille ajatukselle, että mitä jos tehtäis keikkoja. Levyntekovaiheessa en ollut kyllä miettinyt livesovituksia yhtään, Tuunela kertoo.

Koska Pariisin keväässä on vain yksi jäsen, Tuunelan piti koota tulevia keikkoja varten ympärilleen yhtye. Major Labelin rumpali Ilari Kivelä soittaa Pariisin kevään livekokoonpanossa koskettimia ("Ilari on liian kovakätinen rumpali tähän"). Kokoonpanoa vahvistavat myös Rubikin Artturi Taira ja Jussi Hietala sekä Pouta-nimisen yhtyeen johtohahmo Antti Pouta ja rumpali Reko Aho.

Kuusihenkinen kokoonpano nähdään Ilosaarirockin jälkeen klubikeikoilla, joista Tuunela paljasti toistaiseksi vain Helsingin Tavastian.

Kilpailut

Uusimmat