Levy-yhtiö järkyttyi X Factor -voittajan huumetuomiosta

28.05.2010 07:32 - Eeva Rajala

X Factor -voittaja Elias Hämäläisen huumerikostuomio tuli miehen levy-yhtiölle eilen täytenä yllätyksenä. Sony Musicin toimitusjohtaja uskoo vahvasti, että Elias katuu nuoruudenhölmöyksiään.

- Toivottavasti Elias voi nyt olla varoittavana esimerkkinä nuorille ja näyttää, miten kovat seuraukset virheestä voi olla, toimitusjohtaja Kimmo Valtanen sanoo Ilta-Sanomissa.

Valtasen mukaan levy-yhtiö ei aio kääntää selkäänsä Eliakselle kyseisen paljastuksen takia. Toimitusjohtaja muistuttaa myös, että ihmisistä moni on tehnyt vääriä valintoja.

- Me tunnemme Eliaksen muusikkona ja lahjakkaana artistina ja haluamme tukea häntä sillä uralla...Uskotaan, että nuoruuden hölmöilyistä voi kasvaa parempi ihminen.

Seiska-lehti paljasti eilen, että Elias oli 17-vuotiaana saanut sakkotuomion huumausainerikoksesta. Hän oli tuolloin jäänyt kiinni tullissa yrittäessään tuoda Suomeen khat-nimistä huumetta. Elias kertoi luullensa tuovan Suomeen salaattia ystävälleen.

Elias pyysi eilen sivuillaan julkisesti anteeksi faneiltaan, läheisiltään ja perheenjäseniltään. Hän kertoo tapahtuneesta kuluneen paljon aikaa ja hän oli silloin nuori, eikä ymmärtänyt tilanteen vakavuutta.

- Huumeet on erittäin paha asia, enkä kannata niitä millään tavalla, missään muodossa. Ne eivät kuulu elämääni mitenkään, Elias kertoo sivuillaan.

Kilpailut

Uusimmat