CMX koetteli kokeneen tuottajan hermoja

20.09.2010 16:51 -

Suomirockin suuruuksiin kuuluva CMX päätti tehdä uuden levynsä eri tavalla kuin ennen. Tämä ei ollut helppo pala nieltäväksi tuottaja Rauli Eskolinille.

CMX:n laulaja-basisti A. W. Yrjänä kertoo Voicelle, että ensimmäisen yllätyksen muun muassa Anna Abreuta ja Maj Karmaa tuottanut "Rake" Eskolin koki jo bändin saapuessa studioon.

- Me oltiin valehdeltu Rakelle että kaikki biisit on sävelletty valmiiksi kun tullaan studioon, mutta eihän se ollut ollenkaan totta. Ryhdyttiin vasta studiossa tekemään biisejä valmiiksi. Rake luuli jo, että hänen pitää paimentaa bändi läpi valtavasta luomisen kriisistä. Hänen onnekseen biisit tulivat valmiiksi helposti, Yrjänä nauraa.

Toinen Rakea kauhistuttanut asia oli CMX:n toivoma soundimaailma. 2000-luvun levytyksillään CMX on kuulostanut monikerroksiselta ja massiiviselta. Muutenkin nykymaailman äänitysstandardien mukaan kaikki kitarat pitää äänittää useaan kertaan, jotta äänestä saadaan mahdollisimman muhkea.

- Mutta me halusimme, ettei Iäti-levylle tehdä päällekkäisäänityksiä kitaroille. Rakehan oli ihan kauhuissaan. Hän sanoi heti, että se kuulostaa kamalalta. Mutta kyse on vain tottumuksesta. Ihmiskorvaan mahtuu kuitenkin vain tietty määrä ääntä, kyllä yksi kitara riittää.

Myös levyn miksaustapa herätti Rakessa närää. Perfektionismista ja tarkasta työstä tunnettu Eskolin joutui bändin ehdotuksesta miksaamaan Iäti-levyn tavalla, joka hänen mielestään oli väärin. Yrjänä myöntääkin hymyillen, että he pistivät tutun tuottajan todelliselle koetukselle.

Iäti ilmestyy 29. syyskuuta. Se on 25-vuotiaan CMX:n 13. studioalbumi.

Kilpailut

Uusimmat