Trokarit jo liikkeellä – Iron Maidenia myydään jo yli tuplahinnalla
Iron Maidenin heinäkuisen keikan liput tulivat myyntiin aamulla. Vajaan tunnin kuluttua lipunmyynnistä trokarit olivat laittaneet lippuja jo myyntiin nettiin.
Huuto.netissä kaupataan esimerkiksi kahta katetun huippukatsomon lippua 300 eurolla. Toisaalta kuusi kenttälippua voi saada 150 eurolla. Liput konserttiin maksaa Lippupalvelussa 63 ja 69 euroa.
Heinäkuinen keikka kiinnosti suomalaisia sen verran, että Lippupalvelun sivuille ei heti aamuyhdeksän jälkeen päässyt sivujen jumiuduttua. Puoli kymmenen jälkeen sivuille pääsi ja lippuja oli vielä vapaana.
Iron Maiden esiintyy Helsingin Olympiastadionilla 8. heinäkuuta osana The Final Frontier -kiertuetta.
Kilpailut
Uusimmat
Psykologinen trilleriuutuus kiinnostaa katsojia - arviot kuitenkin ristiriitaisia
Testasimme seerumit, jotka hemmottelevat kasvojen kuivaa ihoa - löysimme suosikit eri hintaluokista
Erota herkullinen suppilovahvero myrkyllisestä suippumyrkkyseitikistä – näistä merkeistä tunnistat
Omakotitalo syttyi tuleen Kaarinassa - yksi ihminen menehtyi
Tältä näyttävät ensi alkuvuoden uudet postimerkit - aiheina muun muassa Karvakuonot ja Pride
Näytä lisää