X Factor -Elias yritti verestää muistojaan katusoittajana: Heti oli lehdistö paikalla

04.10.2010 20:22 -

Suomen X Factorin voittanut Elias Hämäläinen toimi ennen voittoaan pitkään katusoittajana. Mies paljasti Voicelle, että oli kuluneena kesänä huvin vuoksi testannut tovin kadulla soittelua, ei-toivotuin tuloksin.

- Viime kesänä olin menossa yhtenä lauantai-iltana juhliin ja minulla oli junaa odotellessa puoli tuntia luppoaikaa. Ajattelin sitten verestää muistoja ja soitella vähän kadulla, niin eikös heti ollut lehdistö paikalla ja minulta kysyttiin, olenko palannut kadulle, Hämäläinen sanoo.

Vaikka miehen historiaan kuuluukin pitkä ura katusoittajana, ei hän kuitenkaan tunnusta kaipaavansa niitä aikoja. Hämäläinen odottaakin sen sijaan nyt innolla keikkoja bändin kanssa.

- Kokoonpanossa on veljeni ja rumpali vanhasta yhtyeestäni. Vuodenvaihteen paikkeilla suunnataan sitten kunnon bändikiertueelle.

Debyyttilevy Rakkaudesta ja pelosta ilmestyy 27. lokakuuta. Ensisingle Mies vailla virkaa julkaistiin digitaalisessa muodossa syyskuun lopussa.

Kilpailut

Uusimmat