Lauri Tähkä vie Pohjanmaata Ruotsiin

22.10.2010 10:38 - Eeva Rajala

Lauri Tähkä & Elonkerjuu esiintyy tänään Tukholman Nalen-klubilla. Keikka on osa Sisu Nights -konserttisarjaa, jonka tarkoituksena on tuoda Ruotsissa asuvia suomalaisia yhteen nauttimaan suomalaisesta musiikista.

- En ole oikein edes vielä tajunnut, että lähdetään Ruotsiin. Jotenkin Ruotsi on niin suomalainen maa. Tuskin siinä isompia eroja on, jos lähtee Pohjanmaalta Tavastialle tai Turusta Tukholmaa, Lauri Tähkä summaa Voicelle.

Tähkän mukaan tämän illan konsertti on loppuunmyyty. Hän uumoilee, onkohan mahtanut käydä niin, että Suomesta on lähtenyt ihmisiä keikalle. Bändi kun on keikkaillut vain harvakseltaan Suomessa syksyn aikana. Tähkä kuitenkin toivoo, että illan keikalle mahtuu myös ruotsinsuomalaisia.

Viime kuussa konserttisarjan avasi Eppu Normaali. Tähkä uskoo, että Elonkerjuunkin biisien kautta ruotsinsuomalaiset pääsevät kotikonnuilleen muistelemaan mistä on kotoisin. Mies kertoo, että etenkin Pohjanmaalta on lähdetty Ruotsiin 70-luvulla.

- Toivottavasti niitä aikoja tullaan muistelemaan ja yleisö saa lakeus- ja peltomaisemasta jonkinlaisia tuntoja kehoonsa.

Lauri Tähkän & Elonkerjuu kesäinen keikka Voicen juhannusfestivaalilta Himokselta on nähtävissä tämän viikon ajan Voicen netissä. Keikkataltiointi näytetään myös Voice TV:llä lauantaina klo 17.00 ja sunnuntaina klo 12.00. Netistä keikan löydät täältä!

Kilpailut

Uusimmat