Tuska katsoi parhaaksi siirtyä kilpailijan tieltä: Rankkaa ja aikaavievää

24.11.2010 17:14 -

Tuska-festivaaliorganisaatio ilmoitti eilen, että aiemmin lukkoonlyöty päivä muuttuu pari viikkoa eteenpäin. Muutos ei käynyt aivan kivuttomasti.

Festivaalin promoottori Jouini Markkanen valitsee tarkkaan sanansa puhuttaessa muutoksen syistä. Hän kertoo, että pitkän harkinnan jälkeen organisaatiossa päätettiin, että siirtäminen on paras vaihtoehto.

- Enhän mä edes tiedä varmaksi onko Helsinkiin tulossa tuona viikonloppuna toista festivaalia, sitä sun pitää kysyä muilta. Mutta sen perusteella mitä me tiedettiin, nähtiin järkevimmäksi vaihtoehdoksi siirtää Tuska, Markkanen kertoo Voicelle.

Festivaalin siirtäminen tässä vaiheessa vuotta ei ole kuitenkaan aivan yksinkertaista, sillä Tuskan järjestäjien piti muun muassa tehdä kaikille jo sovituille bändeille tarjoukset uudestaan ja varmistaa, että he ovat saatavilla myös uutena ajankohtana. Markkasen mukaan ensi kesän bändeistä on sovittu noin kolmasosa.

- Mitään bändejähän me ei olla vielä paljastettu, joten yleisölle tästä ei ollut haittaa. Voin sen verran kertoa, että käytännössä kaikille sovituille bändeille sopi myös uusi ajankohta. Rankka ja aikaavievä prosessi festivaalin siirtäminen joka tapauksessa on, Markkanen kertoo.

Vaikka Markkanen ei mainitse ketään nimeltä, voi rivien välistä lukea, että Tuskan vihjaama "ylikansallinen festivaali", joka on rantautumassa Tuskan suunnittelemana viikonloppuna Helsinkiin, on melko todennäköisesti aiemmin Porissa järjestetty Sonisphere.

Tuska järjestetään uuden aikataulun mukaisesti 22.-24. heinäkuuta Helsingin Suvilahdessa.

Kilpailut

Uusimmat