John Lennonin kuolemasta 30 vuotta – tähän suomiräppäriin mies vaikutti suuresti

08.12.2010 16:00 -

The Beatles -legenda John Lennonin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 30 vuotta. Kotimainen kultaa myynyt räppäri Paleface kertoo Lennonin vaikuttaneen häneen paljon.

Paleface kertoi, että John Lennon on ollut hänelle suuri vaikuttaja pienestä asti. Hän sai aikoinaan alkuperäisiä Beatlesin vinyylejä isältään.

-Ne ovat mittavan levykokoelmani helmiä, Paleface kertoi.

Paleface kunnioittaa John Lennonia, sillä hän puhui jo 70-luvulla eriarvoisuudesta, syrjäytymisestä ja koulujärjestelmän epäkohdista. Paleface nostaa esille The US vs. John Lennon -dokumentin, jossa keskitytään aikaan Lennonin elämässä jolloin hän muotoutui muusikosta sodan vastaiseksi aktivistiksi.

- Dokumentti kuvaa järkyttävällä tavalla sen kun John muutti Amerikkaan ja politisoitui enemmän. Se kuvaa kuinka suuri piikki Amerikan lihassa Lennon oli. Dokumentti antaa suuntaviivoja sille, ettei minusta ole ollenkaan yliammuttua esittää se kysymykset: minkä takia Lennon kuoli ja kuka hänet ampui, Paleface kertoi.

Räppäri nostaa esiin myös sen seikan, että Lennon ammuttiin viilatulla F.B.I:n palvelusaseella.

-Siinä oli muitakin jännittäviä kohtia. Kun sen dokumentin katsoo, tutustuu vähän siihen mitä Lennon teki. Hän rahoitti muun muassa amerikkalaisten työväenpuoluetta, räppäri mietiskeli.

Paleface mainitsee myös Lennonin tempusta tuoda televisiolähetykseen mukaan Mustien Pantterien johtaja Eldridge Cleaverin, jota siihen aikaan ei haluttu poliittisista syistä päästää puhumaan televisioon. Lennon kutsui Cleaverin viereensä haastatteluun kameroiden jo käynnistyttyä.

-Tyyppi jota ei missään olosuhteissa haluttu päästää televisioon, niin Lennon toi hänet puoliväkisin osaksi omaa haastatteluaan. Hän todella kaivoi verta nenästään omalla tavallaan, Paleface summasi.

Kilpailut

Uusimmat