Suositun jenkkibändin rumpalille lähtöpassit: Bändi on päättänyt jatkaa ilman minua

17.12.2010 21:13 -

Jenkkibändi Avenged Sevenfold otti kiertueelleensa soittamaan Mike Portnoyn, joka on nyt joutunut yhtyeen toiveesta jättämään yhtyeen. Portnoy otettiin mukaan yhtyeeseen heidän edellisen rumpalinsa Jimmy "The Rev" Sullivanin kuoltua.

- Kyllä huhut ovat totta, valitettavasti aikani Avenged Sevenfoldin kanssa on ohi. Yhtye on päättänyt jatkaa kiertuettaan ilman minua, Portnoy kirjoittaa Facebookissa.

Rumpalin mukaan nyt pidetään vain kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan Pornoyn oli määrä soittaakin yhteen kanssa vain vuoden 2010 loppuun saakka. Hän korostaa kuitenkin, että kyse oli Avenged Sevenfoldin jäsenten päätöksestä.

Mies kiittää tekstissään faneja ja kertoo olevansa ylpeä saatuaan soittaa Avenged Sevenfoldin kanssa.

Jenkkibändin olisi määrä jatkaa kiertuettaan jo muutaman viikon päästä, joten sen oletetaan julkaisevan uuden rumpalinsa nimi muutaman päivän sisällä.


Lue Mike Portnoyn kirjoitus aiheesta täältä! (Facebook)

Kilpailut

Uusimmat