Kotimainen muusikko loppuunpalamisesta: Usein tulee pakokauhu

23.01.2011 19:11 -

Kiireisenä miehenä tunnettu muusikko Olavi Uusivirta kertoo, että aikatauluja katsellessa hänelle iskee usein pakokauhu. Loppuunpalamisen hän on kuitenkin onnistunut välttämään pienillä keinoilla.

Olavi Uusivirralla on usein monta projektia samaan aikaan käynnissä. Tälläkin hetkellä mies muun muassa työstää uutta musiikkia omalle levylleen, jonka äänittämisen on tarkoitus alkaa kesällä ja työstää musiikkia yhdessä Ylermi Rajamaan kanssa Paratiisi-näytelmään jonka ensi-ilta on 18.helmikuuta Takomossa Helsingissä. Uusivirta kertoi Voicen haastattelussa, että hän saattaa ahdistua silloin kun hänellä on monta rautaa tulessa.

-Useinkin kalenteria katsoessa tulee pakokauhu ja toteaa, että se on täynnä tai ainakin melkein. Parin viime vuoden aikana olen oppinut jättämään sinne vaikka väkivalloin sorvaamalla tyhjää tilaa. Aika ajoin pitää olla pidempi tauko. Se on se mikä jeesaa, että jossain horisontissa siintää loma, Uusivirta kertoi jaksamiskeinoistaan.

Jos näkymää lomasta ei ole edessä, se on se hetki jolloin Uusivirran mukaan palaa loppuun. Mies viettää myös yksittäisiä päiviä tarkoituksella vapaana. Myös vanha raamatullinen ohje "muista pyhittää lepopäivä" on noussut Olavi Uusivirran mieleen. Mies yrittää pitää kalenterissaan sunnuntait tyhjänä.

Kilpailut

Uusimmat