Näin levy-yhtiö vastaa Hevisaurus-kohuun

23.02.2011 07:22 - Eeva Rajala

Sony Musicin toimitusjohtaja toteaa, että Hevisauruksen tekijänoikeuksista tai brandin omistajuudesta ei ole epäselvyyttä. Voice uutisoi eilen, että Hevisaurus-yhtyeen ja Sony Musicin pitkään jatkuneisiin riitoihin ei löytynyt sopua ja bändi vaihtaa levy-yhtiötä ja nimeä.

Kimmo Valtasen mukaan tekijänoikeudet ja brandin omistajuus ovat selviä asioita: Hevisaurukseen liittyvät oikeudet omistaa Helsinki Pump Production -tuotantoyhtiö, jonka nimiin tavaramerkki ja toiminimi on rekisteröity. Helsinki Pump Production on lisensoinut kaikki Hevisauruksen oikeudet Sony Music Entertainment Finlandille, joka vastaa Hevisaurus -yhtyeen levyjen tuottamisesta sekä esiintymisten ja fanituotteiden myynnistä ja markkinoinnista käytännön tasolla.

Julkisuudessa hämmennystä herättänyt kiista koskee Sony Musicin ja HPP:n välillä voimassa olevia yksinoikeussopimuksia, ja niissä luovutettuja oikeuksia, mistä ei kyseisten sopimusosapuolten eli Sony Musicin ja HPP:n välillä ole erimielisyyksiä. Valtasen mukaan HPP:n osakas ja entinen hallituksen puheenjohtaja Mirka Rantanen on lakimiehensä välityksellä viime syksystä lähtien vaatinut kaikkia Hevisaurukseen liittyviä sopimuksia siirrettäväksi yksin ex-puheenjohtajan henkilökohtaisiin nimiin.

- Hallituksen puheenjohtajan roolissa Rantanen on itse ollut näitä sopimuksia HPP:n nimiin allekirjoittamassa ja vaatimukset kaiken siirtämisestä jälkikäteen yksinomaan henkilökohtaisesti hänelle ovat sekä HPP:n muiden osakkaiden että Sony Musicin mielestä kohtuuttomia ja pätemättömiä, Valtanen toteaa.

Valtanen on surullinen siitä, että kiistaa ei saatu ratkaistua neuvottelemalla.

- Yritimme kuukausien ajan saada jotakin järkeä tähän tilanteeseen, mutta HPP:n hallituksen ex-puheenjohtajan vaatimukset olivat niin kohtuuttomia, että niihin oli mahdotonta suostua, kertoo Valtanen.

Valtanen kertoo, että he joutuivat toissa viikolla pyytämään Vantaan käräjäoikeudelta päätöksen Sony Musicin maksamien ja Sonyn ja HPP:n yhdessä omistamien Hevisaurus-pukujen takavarikosta, sillä niitä ei useasta pyynnöstä huolimatta saatu takaisin ja niitä oli käytetty oikeudettomasti ja nimenomaisesta kiellostamme huolimatta keikkatoiminnassa. Valtanen ei poissulje mahdollisuutta asian sovinnolliseen ratkaisemiseen vielä kiistan tässäkään vaiheessa.

Kaikesta huolimatta Valtanen on luottavainen Hevisauruksen jatkon suhteen.

- On päivänselvää, että jatkamme tekijätiimin kanssa Hevisauruksen voittokulkua sekä Suomessa että tulevaisuudessa myös ulkomailla, mies sanoo.

Sony Music tiedotti myös, että Hevisaurukselta on tulossa uusi musikaali, jota esitetään Linnanmäen Peacock-teatterissa 20. toukokuuta alkaen. Yhtye on tiedotteen mukaan aloittanut myös syksyllä ilmestyvän kolmannen albumin tuotannon.

On siis todennäköistä, että tulevaisuudessa keikkailee niin sanottu vanha Hevisaurus uudella nimellä Sauruxet sekä Sony Musicin uusi versio Hevisauruksista. Rantasen mukaan Sauruxet-yhtyeessä tulevat soittamaan laulajaa lukuun ottamatta kaikki vanhat Hevisaurus-yhtyeen muusikot.

Lue Hevisaurus-yhtyeen perustajan Mirka Rantasen tuoreet kommentit täältä!

Kilpailut

Uusimmat