Paluun tehneet suositut brittirokkarit Suomeen

04.05.2011 06:48 -

22.-23. heinäkuuta Hämeenlinnassa järjestettävä Wanaja Festival on julkistanut lauantain pääesiintyjänsä. Illan viimeisinä tunteina Linnanpuiston päälavalle nouseebrittiläinen The Darkness.

Maaliskuussa uutisoitiin maailmanlaajuisesti The Darknessin yllättävästä ja salassa suunnitellustapaluusta viiden vuoden tauon jälkeen. Comebackin yhteydessä bändi
ilmoitti esiintyvänsä kesällä 2011 tärkeillä Euroopan festivaaleilla. Keikkalistalta löytyvät tällä hetkellä muun muassa Espanjan Sonisphere, Download Festival, Novarock Festival sekä nyt myös Wanaja Festival.

The Darkness on viimeksi esiintynyt Suomessa vuonna 2006, joka jäi yhtyeen lähes viimeiseksi keikaksi ennen lopettamisilmoitusta. Miljoonia albumeja myyneen yhtyeen tunnetuimpia hittibiisejä ovat muun muassa I Believe In A Thing Called Love, Growing On Me, Love Is only A Feeling ja One Way Ticket.
Ennen come back -ilmoitusta yhtyeen jäsenet ovat kaikessa hiljaisuudessa myös työstäneet uutta materiaalia tulevalle albumilleen.

The Darknessin lisäksi Wanaja Festivalilla esiintyvät myös muun muassa Manic Street Preachers (Wales ), Therapy? ( UK ), Kotiteollisuus, Apulanta, Happoradio, Kaija Koo, Turmion Kätilöt, Petri Nygård, Paleface, Klamydia, Samuli Putro, Uusi Fantasia, The Blanko sekä monia muita.

Lauantain pääesintyjän julkaisun myötä myös päiväkohtaiset ennakkoliput ovat tulleet myyntiin.

Kilpailut

Uusimmat