Kultajuhlien esiintyjällä kuumat paikat: Ensimmäinen keikka ja ainoastaan yksi julkaistu biisi

16.05.2011 17:00 -

Illalla Helsingin Kauppatorilla pidettävissä Leijonien kultajuhlissa yhtenä esiintyjänä on Pasi "Poju" Heinonen, jonka Poika (saunoo) -kappaleesta on ehtinyt muodostua jo melkoinen lätkähitti. Illan esiintyminen on Pojun ensimmäinen keikka ja mies kertoo, että kieltämättä fiilis on hyvä.

Poju- nimen takaa löytyvä Pasi Heinonen on tullut aikanaan tullut tutuksi muun muassa Hausmyllyn riveistä, joten esiintymiskokemusta mieheltä löytyy, mutta tämän illan tapahtuma on kuitenkin ensimmäinen Poju-nimen alla heitettävä keikka. Keikka on myös artistille epätyypillinen, Poju kun ei ole ehtinyt julkaista vielä kun Poika (saunoo)-biisin.

- Eilen otin iisisti, enkä lähtenyt riekkumaan kylille. Aamulla minulta sitten kysyttiin, että tulenko esiintymään. Aika hyvä ensimmäinen keikka Pojulle.

Heinonen on vannoutunut JYP-fani, joten mies myöntää, että Poika (saunoo) -kappale on tehty alun perin jyväskyläläisjoukkuetta silmälläpitäen.

- Kevään korvilla rustailin kappaletta ja kun JYP meni kuin veturi voitosta voittoon, niin ajattelin, että ois kiva esittää tätä kappale JYPin voiton juhlissa. No nyt aukesi kuitenkin isommat areenat.

- Biisi kertoo pojasta ja pokaalista sen vuosikierrosta ja rytmistä, syksyllä laitetaan vitriinin ja keväällä katsotaan mihin se menee.

Poju aikoo esittää Kauppatorilla toistaiseksi ainoan julkaistun kappaleen lisäksi myös toisen biisin, pian singlenä julkaistavan Silmästä silmään.

- Kyseessä on urheiluhenkinen kappale, jossa on Suomi-vivahteita. Kahden biisin ajan jytätään illalla täysillä.

Kello 19:00 alkavassa juhlassa esiintyy Pojun lisäksi myös Vesa-Matti Loiri, Jare&Villegalle, Isäntä Meidän, Tuure Kilpeläinen, Petri Nygård ja Sakari Kuosmanen. Kultajuhlat juontaa Heikki Paasonen.

Kilpailut

Uusimmat