IL: Suomen X Factor -voittaja palasi katusoittajaksi

28.06.2011 07:00 - Eeva Rajala

Jo vuosia kaduilla soittanut X Factor -voittaja Elias Hämäläinen on nyt palannut rakkaan viihdyttäjän rooliinsa katusoittajaksi, kertoo Iltalehti.

Elias Hämäläisen lempipaikka soittaa on Helsingin Kaisaniemen metroasema. Mies kertoo, että katusoittajan työ on erityisesti kesäisin mukavaa.

- Tämä on hyvää harjoitusta ja saan esittää ihmisille tulevan levyni kappaleita. En tätä rahan takia tee, mutta kaikki ylimääräinen on tervetullutta, Hämäläinen sanoo lehdessä.

Hämäläinen laulaa parhaillaan kuusi tuntia päivässä ja miehellä on lehden mukaan myös uskollinen ihailijaryhmä. Todennäköisesti miehen yleisö sen kun kasvaa nyt, kun hän on saanut vähän enemmän nimeä itselleen.

X Factor -voiton myötä Hämäläinen sai levytyssopimuksen. Ensimmäinen kolmesta sovitusta levystä julkaistiin viime syksynä.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat