Kiertue vei megabändin voimat: Kahden vuoden tauko

28.08.2011 23:03 -

Heinäkuun lopussa päättynyt Progress-kiertue on ollut miesbändi Take Thatille kova kokemus.

Bändin sanotaan olevan nyt niin väsynyt, että suunnitelmissa on pitää parin vuoden mittainen tauko. Yhtyeen jäsenten kerrotaan keskittyvän omiin projekteihinsa, josta syystä bändin tulevaisuuden suhteen ei ole tehty pitäviä suunnitelmia.

Yhtyeen Gary Barlow nähdään Briteissä X Factor -tuomarina, bändiin jälleen palanneen Robbie Williamsin taas kerrotaan työstävän soololevyä.

Take Thatin sisäpiiristä on myös kuiskittu, etteivät jäsenten välit olisi täysin kunnossa.

- Kun Robbie palasi kokoonpanoon, kaikki sujui aluksi loistavasti. Kuitenkin tappelut ja tiukka kiertueaikataulu alkoivat rasittamaan heidän hermojaan. Howard, Jason ja Mark ovat olleet täysin hajalla turneen loppumisen jälkeen, eivätkä he ole varmoja, pystyvätkö he enää tulevaisuudessa tekemään rankkoja kiertueita.

Williamsin kerrotaan erityisesti aiheuttaneen hankaluuksia bänditovereilleen käytöksellään, vaikka yhtyeen tiedottaja kiistääkin mahdolliset skismat.

- Totta kai kaikki tiesivät, että Robbien kanssa työskentely olisi erilaista, mutta he eivät ymmärtäneet kuinka paljon heidän täytyy mukautua, jotta työskentely Robbien kanssa onnistuisi.

Progress Live -kiertue oli menestys ja Take That esiintyi sen aikana yhteensä yli 1,6 miljoonalle katsojalle. Bändi teki muun muassa ennätyksen esiintymällä kahdeksana perättäisenä iltana Lontoon Wembley-stadionilla.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat