Ari Koivunen haaveilee normaalista päivätyöstä
Amoralin riveissä vaikuttava Ari Koivunen avautui Voicelle haaveilevansa toisinaan päivätöistä.
Koivunen kertoo olevansa onnellisessa asemassa, koska pystyy elättämään itsensä musiikilla. Laulaja kertoo työskentelevänsä musiikin parissa monellakin muotoa, mutta haaveilevansa toisinaan muistakin töistä.
- Välillä on sellaisia fiiliksiä, että olis kiva kokeilla jotain päivätyötä, Koivunen kertoo.
Mies on kuitenkin vakuuttunut, että jos vaihtaisi päivätöihin, niin tuntisi pian kutsun takaisin soittolavoille.
- Aina se on niin, että jos teet toista niin sitten kaipaat toista. Säännölliset työajat kuitenkin kiehtoo, Koivunen summaa.
Amoral julkaisi tuoreen Beneath-levynsä viime keskiviikkona.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää