Latausennätys! Brittitähti rikkoi haamurajan

16.11.2011 07:15 - Eeva Rajala

Brittitähti Adelen 21-albumista on tullut ensimmäinen levy, joka on rikkonut miljoonan kappaleen myyntirajan iTunesissa Euroopassa.

The Telegraph -lehden mukaan Adele rikkoi Applen Eurooppaa koskevan latausennätyksen jo nyt, vaikka albumin julkaisusta on vasta vajaa vuosi.

Aiemmin tänä vuonna samaisesta albumista tuli Yhdysvaltain historian myydyin digitaalinen albumi. Näin aiemmin ennätystä hallussaan pitänyt Eminemin Recovery-albumi joutui väistymään ennätyspaikalta. Luvuista käy ilmi, että digitaalimyynti kattaa Yhdysvalloissa lähes puolet kaikesta levymyynnistä. Adelen levyä on Jenkeissä myyty yhteensä 2,6 miljoonaa kappaletta.

Adelen ennätykset eivät lopu siihen. Heinäkuussa hänen herkästä Someone Like You -hitistä tuli ensimmäinen single, joka on myynyt tänä vuosikymmenenä Britanniassa yli miljoona kappaletta.

Adele toipuu tällä hetkellä taannoisesta kurkkuleikkauksesta, missä verenvuoto hyvänlaatuisesta limakalvon kasvaimesta saatiin loppumaan. Nainen vannoo faneilleen, että toipuu täysin laulukuntoon.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat