Supertähti unohtelee sanoja – lukulaite avuksi keikoille
Katy Perry joutuu tukeutumaan lukulaitteeseen keikoillaan, sillä unohtelee lyriikoitaan niin usein.
Perry kertoo julkkisbloggaaja Perez Hiltonille, ettei tule enää toimeen ilman teleprompteria, sillä haaveilee liikaa lavalla ja unohtelee sanoja. Perry vaati viimeisimmälle California Dreams -kiertueelleen prompteri kuulleessaan, että moni hänen kollegansa käyttää sellaista. Nyt supertähti myöntää, ettei tulisi enää toimeen ilman laitetta.
- Unohtelen pieniä laulupätkiä, tai muutan sanoja. Käytän sitä, nyt kun minulla on se. Minulla ei koskaan aiemmin ole ollut laitetta eikä kyseistä ongelmaa, mutta nyt se taitaa olla enemmän psykologista, Perry kertoo.
Niin Perryllä kuin muilla artisteilla haasteena onkin pysyä tarpeeksi virkeänä jokaisella keikalle, ettei sanoja unohdu. Prompterin käyttö on täysin ymmärrettävää, sillä esimerkiksi Perryn kiireisellä kiertueella illan aikana oli 15 kappaletta esitettävänä.
Lähde: Contactmusic