Suomalaisrokkarit 10 vuotta - uusi levy tekeillä

20.01.2012 21:30 - Katariina Näreaho

10 vuotta täyttävä Deep Insight -yhtye on siirtynyt studioon uuden levynsä pariin. Yhtyeen laulaja kertoi Voicelle bändin suunnitelmista.

Pyöreitä täyttävän Deep Insightin laulaja Jukka kertoi The Voicelle, että vielä 10 vuoden jälkeenkin yhtye on yhtä innostunut kuin alkuaikoina. Juhlajulkaisussa kuuluu rokkareiden innostuneisuus ja hyvä meininki, ja fiilistä levyyn on haettu bändin aiempia julkaisuja kuuntelemalla.

Fanit ovat joutuneet jokusen vuoden odottelemaan uutta materiaalia. Julkaisupäivää ei ole vielä tiedossa, sillä Jukka kertoo levynteon olevan hieman myöhässä.

- Levyn piti olla valmis jo vuosi sitten. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että ollaan päästy studioon asti, mies kertoo.

Aikatauluista Deep Insight ei kuitenkaan stressaa, sillä he tekevät musiikkia siinä tahdissa kuin hyvältä tuntuu. Ja nyt tuntuu siltä, että levy on aika saada valmiiksi. Laulaja uskoo uutukaisen tulevan ulos vielä tämän vuoden puolella.

- Koitetaan saada sinkku soittoon mahdollisimman nopeasti, mahdollisesti jo ennen kesää.

Entä onko levyllä työnimeä?

- Jytky, Jukka nauraa.

Tarkempia yksityiskohtia Jytkystä hän ei osaa vielä kertoa. Yhtyeellä on paljon hyviä biisejä ja parhaat päätyvät luonnollisesti levylle.

- Sanotaan että enemmän kuin viisi, mutta vähemmän kuin 15, laulaja kertoo levylle päätyvästä kappalemäärästä.

Suuren kansainvälisen läpimurron kynnyksellä jo vuodesta 2005 ollut yhtye jatkaa ulkomaille suuntaamistaan. Ensimmäinen varmistunut keikka on ensi kesänä Latviassa.

- Tällä hetkellä keskitytään pääsääntöisesti tekemään se levy ja sen jälkeen mietitään miten päästään etenemään ulkomaille.

Kilpailut

Uusimmat