Kymmeniä miljoonia myynyt ysäribändi julkaisee ensimmäisen levynsä 14 vuoteen

22.02.2012 10:45 -

90-luvulla erityisesti tyttöjen sydämiä sulattanut poikabändi East 17 –julkaisee uuden albumin.

East 17 julkaisee huhtikuussa Dark Light -nimeä kantavan pitkäsoiton, joka on yhtyeen ensimmäisen albumi sitten vuonna 1998 ilmestyneen Ressurrection-levyn. Poikabändistä miesbändiksi varttuneen yhtyeen nokkamies Brian Harvey kertoo, että luvassa on rock and rolliin kallellaan olevaa materiaalia.

- Se esittelee bändin uuden saundin, joka on saanut innoitusta esimerkiksi Kings of Leonilta ja U2:lta. Vaikutteita on tullut myös jopa Bryan Adamsilta ja Billy Joelilta. Se on rohkea liike, joka on kannattanut tehdä, sillä luvassa on levy, jossa on Summer of 69 - hitin tarttuvuutta ja massiivista saundia.

Yli 20 miljoonaa albumia myynyt East 17 teki läpimurtonsa 90-luvun alussa. Yhtyeen suurimpia hittejä ovat muun muassa House of Love, Stay Another Day ja Let It Rain.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat