Tämän teinipojan koelaulu sai Britannian sekaisin - katso!

27.03.2012 10:45 - Eeva Rajala

Tänä teinipoikaa kutsutaan jo samanlaiseksi ilmiöksi kuin Susan Boyle oli aikoinaan.

Britain's Got Talent -ohjelmassa lauantaina nähty 17-vuotias Jonathan Antoine jätti duettoparinsa Charlotte Jaconellin varjoonsa mahtavalla oopperaäänellään. Kerroimme jo viime kuussa uudesta laulajalöydöstä, ja nyt brittikansa sai todistaa pojan laulutaitoa televisiossa. 

Tuomaristossa istuva Simon Cowell oli ihastuksissaan tuomaripöydän takana, vaikka ennen laulun alkua mietteet olivat olleet täysin päinvastaiset. Samoin olivat myös katsojat. 

Antoinen esiintymistä on kuitenkin jo ehditty kritisoida Britanniassa. Joidenkin mielestä poika esiintyi televisiossa ujompana kuin hän oikeasti on. Hänen kerrotaan esiintyneen itsevarmana muun muassa oman koulunsa juhlissa. Toisaalta Britain's Got Talent -ohjelmalla on hieman enemmän katsojia kuin koulun joulujuhlalla.

Katso pojan mahtava esitys alta:

Kilpailut

Uusimmat