Farssi sai pisteen: Raskaan rockin veteraanibändin laulaja lähti lätkimään

20.06.2012 20:10 -

Jo jonkin aikaa velloneet spekulaatiot progressiivisen rockin veteraaniyhtye Queensrÿchen tilanteesta ovat saaneet päätöksensä, kun laulaja Geoff Taten kerrotaan eronneen bändistä.

Queensrÿchen on huhuttu jo pidemmän aikaa olevan hajoamisen partaalla, mutta virallista vastausta tilanteeseen ei ole saatu. Tilanne äityi hiljattain jo melkoisen farssin puolelle, kun kiistelevien muusikoiden lisäksi soppaan oman näkemyksensä toivat muun muassa jäsenten tyttäret ja vaimot.

Nyt bändi on ilmoittanut, että Tate ei ole enää mukana yhtyeessä. Hänen tilalleen astuu Billboardin mukaan Crimson Glory -laulaja Todd La Torre.

- Viimeisten kuukausien aikana Queensrÿchen sisällä on ollut luovia ristiriitoja. Haluamme faniemme tietävän, että yritimme löytää tilanteeseen hyvän ratkaisun. Lopulta tien eroaminen Geoffin kanssa oli paras vaihtoehto kaikille. Toivomme hänelle kaikkea hyvää.

Queensrÿche on perustettu vuonna 1981. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta.

Kilpailut

Uusimmat