IS: Idols-Susannalla ei vieläkään levytyssopimusta

27.06.2012 09:15 - Rea Tallgren

Idols-kisassa toiseksi sijoittunut Susanna Erkinheimo (kuvassa oikealla) odottelee edelleen levytyssopimusta, kertoo Ilta-Sanomat.

Naisen mukaan minkäänlaista yhteydenottoa levy-yhtiöltä ei ole asian tiimoilta tullut. Asia harmittaa Erkinheimoa, sillä levytyssopimus oli 27-vuotiaan artistin mukaan se tärkein tavoite, jota hän lähti kisasta hakemaan.

Erkinheimo on edellisen kauden finalisti Ali Elkharamin lisäksi ainut toiseksi sijoittunut laulaja, jolle ei ole sopimusta ainakaan toistaiseksi herunut. Nainen aikoo kuitenkin jatkaa sinnikkäästi yrittämistä, joko Ghostnote-bändinsä kanssa, tai soolona.

Kilpailun voittaneen Diandra Floresin esikoiselevy ilmestyy vielä tämän kuun puolella. Myös kisassa kolmanneksi sijoittunut 17-vuotias Torsten Borg on saanut levytyssopimuksen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat