Tuska keräsi 26 000 kävijää
Suvilahdessa viikonloppuna järjestetty Tuska-festivaali keräsi paikalle hurjan määrän raskaan musiikin ystäviä.
Viikonloppuna pidetty Tuska festivaali keräsi noin 26 000 kävijää. Pääesiintyjä Lamb of Godin keikka peruuntui kun yhtyeen solisti Randy Blythe pidätettiin vain kolmea päivää aiemmin Prahassa kuolemantuottamuksen johdosta. Myös Animals as Leadersin keikka peruuntui, mutta paikkaamaan saatiin Barren Earth ja Finntroll.
Suvilahdessa järjestetty tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 15:tä kertaa. Viikonlopun suosituimpiin bändeihin lukeutuivat mm. perjantain pääesiintyjä Megadeth sekä teemakeikan soittanut Mokoma.
Kilpailut
Uusimmat
Psykologinen trilleriuutuus kiinnostaa katsojia - arviot kuitenkin ristiriitaisia
Testasimme seerumit, jotka hemmottelevat kasvojen kuivaa ihoa - löysimme suosikit eri hintaluokista
Erota herkullinen suppilovahvero myrkyllisestä suippumyrkkyseitikistä – näistä merkeistä tunnistat
Omakotitalo syttyi tuleen Kaarinassa - yksi ihminen menehtyi
Tältä näyttävät ensi alkuvuoden uudet postimerkit - aiheina muun muassa Karvakuonot ja Pride
Näytä lisää