IL: Koop Arposen bändi pulassa - rahat eivät meinaa riittää keikkailuun

11.08.2012 10:15 - Rea Tallgren

Koop Arponen harmittelee Iltalehdessä, ettei hänen yhtyeensä Flute of Shame saa minkäänlaista rahallista avustusta mistään.

Arposen mukaan Flute of Shame on hakenut tukea 17:sta eri paikasta, kuten Teostosta ja Suomen kulttuurirahastolta. Miehen mukaan kaikki heidän hakemuksensa on hylätty ilman perusteluja.

- On turhauttavaa, että isot levy-yhtiöt saavat tukea edellä mainituilta säätiöiltä, vaikka ymmärtääkseni tällaiset säätiöt on kuitenkin perustettu sitä varten, että ne auttaisivat nimenomaan pieniä bändejä ja muusikoita, mies harmittelee.

- Aina sanotaan, että bändien pitäisi lähteä ulkomaille, mutta sitten ei kuitenkaan tueta, vaikka teemme musiikkia englanniksi ja maksamme veromme tänne, Arponen selittää.

Flute of Shame on keikkaillut Suomessa, Venäjällä, Liettuassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Erikoisuutena yhtye on heittänyt yksityiskeikkoja NHL-pelaajien pirskeissä ja tehnyt hyväntekeväisyyttä.

Arponen selittää, ettei heillä ole tuen puutteen takia rahaa markkinointiin. Myös keikkailun kustannukset kaluston huoltoineen ja äänimiesten ja muusikoiden palkkoineen ovat korkeat.

- Kyllä tässä kaikki säästöt menee, mies myöntää.

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat