Erikoinen YouTube-video paljasti kulttibändin paluun - Onko Nightwish-laulaja mukana?

09.10.2012 20:15 - Mikko Räsänen

Hollantilainen progemetalliyhtye Ayreon nauttii rockpiireissä suurta kulttisuosiota. Vuodesta 2008 telakalla olleen yhtyeen paluu varmistui erikoisella YouTube-videolla

Ayreon on yhden musiikkineron, Arjen Anthony Lucassenin, projekti. Lucassen säveltää ja sanoittaa yhtyeen kappaleet, ja kun tulee aika mennä studioon, kokoaa hän ympärilleen dream teamin maailman parhaisiin kuuluvista soittajista ja laulajista. Tuolla reseptillä on syntynyt jo seitsemän erinomaista Ayreon-albumia, jotka ovat musiikillisten ansioidensa ja erikoisen luonteensa takia tehneet Ayreonista ja Lucassenista kulttinimiä metallipiireissä.

Vuonna 2008 julkaistun 01011001-albumin jälkeen Ayreon jäi tauolle, ja Lucassen vihjasi jopa, että uusia Ayreon levyjä ei enää tulisi. Yksi syy noihin ajatuksiin oli levyarvosteluilla, jotka aiemmista levyistä poiketen eivät olleetkaan puhtaan ylistäviä. Kaupallisesti levy oli menestynyt erinomaisesti ja jopa paremmin kuin neljä vuotta aiemmin julkaistu huikea Human Equation.

- En tiedä, tulenko enää tekemään yhtään Ayreon-albumia. Voi olla, että ehtii kulua kymmenen vuotta ennen kuin teen sellaisen. Monet 01011001:n levyarviot sanoivat, että levyllä oli siistejä kohtia, mutta sillä oli tyypillinen Ayreon-saundi, eikä levy tarjonnut mitään uutta. Olen siitä samaa mieltä, Lucassen kertoi haastattelussa 2009.

- Päätin, että tämä Ayreon-tarina saa nyt loppua ainakin tällä saundilla. Keskityn muihin projekteihin. Jos vielä palaan Ayreonin pariin, tulee se olemaan jotain täysin erilaista, Lucassen kertoi tuolloin.

Hän on pitänyt lupauksensa ja tehnyt sen jälkeen yhden soololevyn sekä albumin kokoamansa Guilt Machine -yhtyeen kanssa. Fanit ovat kuitenkin kaivanneet myös Ayreonia, ja nyt heille tuli ilouutinen, kun tieto Ayreonin paluusta vahvistui. Lucassenilla on aina ollut huumorintajua, joten tiedotteen sijaan hän kertoi ilouutiset faneille erikoisella nettivideolla, joka on nähtävissä alta.

Nyt alkaa kova spekulointi siitä, ketkä tunnetut huippumuusikot lähtevät mukaan tulevalle Ayreon-levylle. Aiemmilla levyillä on kuultu laulajina muun muassa Iron Maidenin Bruce Dickinsonia, Helloweenin Andy Derisiä, Within Temptationin Sharon Den Adelia, Stratovariuksen Timo Kotipeltoa, Dream Theaterin James LaBrieta, Blind Guardianin Hansi Kürschia, Devin Townsendia ja monia muita.

Nightwishin uudeksi laulajaksi nimetty Floor Jansen on ollut mukana kahdella Ayreon-levyllä, joten on hyvinkin mahdollista, että häntä tullaan myös kuulemaan ensi vuonna ilmestyvällä uutuuslevyllä. Floor on myös keikkaillut Ayreonin solistina kuten esimerkiksi tästä YouTube-videosta voi nähdä.

Voicen Mikko Räsänen yritti suoriutua mahdottomasta tehtävästä ja listata omat top5-suosikkinsa Ayreonin tuotannosta. Valinnat nähtävillä alla:

1. Day 11 - Love

2. One Small Step

3. Come Back To Me

4. House on Mars

5. Day 6: Childhood


Kilpailut

Uusimmat