Jättiyllätys: Gimmel-yhtye heitti salakeikan - Jenni Vartiainen mukana!

09.02.2013 10:15 - Mikko Räsänen

Kahdeksan vuotta sitten hajonnut Gimmel heitti salakeikan.

Muusikkopiireissä on viime viikkoina liikkunut huhu, että Gimmel-yhtye olisi heittänyt salakeikan. Voice tavoitti Gimmelistä tutun Ushman kommentoimaan huhua.

Ushma, pitääkö paikkansa, että Gimmel on heittänyt comeback-keikan?

- Kyllä ja ei. Järjestimme eräänlaisen Gimmelin 10-vuotisluokkakokouksen. Kutsuimme tyttöjen kanssa koolle kaikki, ketkä tekivät meidän kanssa töitä, eli työkaverit tuotantoyhtiöistä ja levy-yhtiöistä.

Mutta kuuluiko iltaan myös Gimmelin keikka?

- Kyllä siihen lopulta kuului. Alun perin ajattelimme, ettemme ala treenaamaan mitään näin lyhyellä varoitusajalla. Sitten alkoi kutsuvierailta tulemaan niin loukkaantunutta viestiä, että meidän oli pakko muuttaa mieltämme.

- Kokosimme kolmen kappaleen akustisen setin, jonka treenasimme kaksi tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Miltä tuntui esiintyä Gimmelinä vuosien tauon jälkeen?

- Se oli hauskaa silloin ja se oli hauskaa nyt. Jännähän se oli myös. Emme kuitenkaan olleet esiintyneet yhdessä kahdeksaan vuoteen, joten suurin osa ajasta meni jännittämiseen, Ushma kertoo.

Minkä verran olette pitäneet yhteyttä Gimmelin hajoamisen jälkeen?

- Olemme nähneet muutaman kerran. Jenni ja Susanna ovat olleet enemmän tekemisissä keskenään.

Nyt kun olette taas esiintyneet yhdessä, niin tuntuuko mahdottomalta ajatus, että joskus tekisitte julkisemmankin comebackin?

- En koskaan halua kieltää mitään ehdottomasti, mutta kyllä se aika mahdottomalta tuntuu. Kaikkien meidän kolmen elämät ovat menneet sellaisiin suuntiin, ettei meillä kenelläkään ole tarvetta palata. Se oli silloin se, ja nyt oli hauskaa oman porukan kanssa tällä tavalla hassutella.

Mitä Gimmel-muusikoille kuuluu nyt?

Jenni Vartiainen on Suomen suosituin naisartisti. Hänen edellinen Seili-albuminsa nousi kaikkien aikojen myydyimpien kotimaisten levyjen listalle yli 150 000 kappaleen myynnillään. Tällä hetkellä Jenni on keikkatauolla ja valmistelemassa kolmatta sooloalbumiaan.

Ushma Olava pääsi Gimmelin hajottua Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalle. Hän valmistui näyttelijäksi kolme vuotta sitten. Ushma on näytellyt Linnateatterissa ja Komediateatteri Areenassa. Vuodeksi 2013 Ushma on kiinnitetty Hämeenlinnan teatteriin.

Susanna Korvala oli aikanaan suurin syy Gimmelin hajoamiseen, sillä hän kyllästyi yhtyeen jättisuosion mukanaan tuomaan julkisuuteen. Susanna on noudattanut suunnitelmaansa ja vetäytynyt julkisuudesta kokonaan. Hän on Gimmel-kolmikosta ainoa, joka on jo ehtinyt perustaa perheen.

Kilpailut

Uusimmat