Green Dayn hulvaton keikka sytytti Hietaniemen - katso kuvat

27.06.2013 14:30 - Reija Saarinen

Punk rock -yhtye Green Day vetäisi reippaan 2 tunnin keikan eilen Helsingin Hietaniemessä. 

Rock the Beach -festarin avauspäivänä nähty Green Dayn keikka jätti tuskin ketään kylmäksi, eikä syynä ole ainoastaan ilman aiheuttama kuumuus. Reilun kahden tunnin setin vetäissyt bändi nimittäin antoi keikalla kaikkensa, ja lavalla nähtiin melkoinen sirkus. 

Ennen keikan alkua lavan valtasi vaaleanpunainen pupu, joka tanssahteli ympäri lavaa Ramonesin tahtiin. Mysteeripupu saikin nostatettua yleisön fiilistä odotetulla tavalla, ja tuhatpäinen yleisö oli valmis punkkareita varten.

Meno oli Green Dayn osalta hillitöntä heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien. Yhtyeen keulahahmo Billie Joe Armstrong hyppeli innoissaan ympäri lavaa. Energinen Armstrong oli koko show´n kivijalka. Ilman tätä tehopakkausta ei keikan   ilmapiiri olisi kohonnut läheskään samoille lukemille.

Koko kaksituntisen ajan yhtyeen kontakti yleisöön oli uskomaton. Armstrong laulatti ja huudatti yleisöä mielin määrin, eikä päästänyt katsomoa helpolla. Mies nimittäin jätti laulamisen hetkeksi ja odotteli rauhassa sitä, että yleisön desibelimäärät nousivat miehen haluamalle tasolle. 

Muutama onnekas fani poistui paikalta yhtä kokemusta rikkaampana. Keikan alkuvaiheessa yhtye yllätti erään innokkaan naisfanin. Nuori nainen pääsi nousemaan yhtyeen kanssa lavalle, ja lauloikin muutaman lauseen innokkaasti mikrofoniin. Tämän naisen onnenhetki ei jäänyt keikan ainokaiseksi. Eräs nuorukainen nimittäin pääsi myös lavalle, ja sai Arsmtrongin kitaran itselleen. Kuten arvata saattaa, oli nuorukaisen reaktio näkemisen arvoinen. 

Keikka oli täynnä erikoisia ohjelmanumeroita. Välillä lavalla nähtiin erikoisia asuja, toisessa hetkessä Armstrong ja rumpari Tré Cool vaihtoivat hetkellisesti rooleja. Keikan lopulla lavalla nähtiin myös Suomen lippu. 

Kenellekkään paikalla olleelle tuskin on yllätys, että Green Dayta on pidetty yhtenä parhaista live-esiintyjistä. Tämän väitteen bändi nimittäin todisti oikeaksi eilen. Yleisö sai hyvää musiikkia ja sirkushuveja, eikä kukaan varmasti poistunut paikalta naama mutrussa. 

Kilpailut

Uusimmat