Krista Siegfrids: Uuden albumin julkaiseminen kysyy rohkeutta

Krista Siegfrids lupaa, että uudella albumilla kuullaan astetta aikuismaisempaa ja henkilökohtaisempaa materiaalia kuin kaksi vuotta sitten julkaistulla Ding Dong! –levyllä.

Julkaistu:

Krista Siegfridsin esikoisalbumin julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo muutama vuosi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nainen ei olisi viettänyt aikaansa musiikin parissa. The Voice of Kids -laulukilpailuakin tuomaroinut nainen on kirjoittanut ja hionut uuden albuminsa biisejä toden teolla. Albumi on varsinainen katsaus Siegfridsin sielunelämään. Uusi levy tulee pitämään sisällään runsaasti henkilökohtaista materiaalia, jonka julkaiseminen vaatii rohkeutta.

– Luvassa on tuttua popmusiikkia, mutta teksti on hieman aikuisempaa. Kerron omia tarinoitani ja ne ovat varsin henkilökohtaisia, Siegfrids kertoo.

Albumin ensimmäinen sinkku On & Off julkaistaan helmikuun 20. päivä. Siegfridsin Instagram-kuvista löytyy hieman esimakua biisin musiikkivideosta, joka vaikuttaa varsin rohkealta. Nainen kuitenkin täsmentää, että paljaasta pinnasta huolimatta video ei ole huonolla maulla tehty, vaan upea ja herkkä kokonaisuus.

– Video on sensuelli , mutta myös kaunis. Avomiehenikin sanoi videon olevan mahtava, Siegfrids kertoo.