Legendaarisen Black Sabbathin basistina tunnettu Geezer Butler unelmoi elämänkerran kirjoittamisesta. Syy löytyy miehen jälkeläisistä.
– Haluaisin kirjoittaa muistelman lastenlapsiani varten. Kun he ovat kaikki kasvaneet aikuisiksi, olen itse jo poissa. Haluan, että kirja on tehty minun omasta kulmastani, kuulopuheiden sijaan, hän toteaa.
Black Sabbath on parhaillaan The End -nimisellä jäähyväiskiertueella. Yhtye nähdään myös Suomessa, Kaisaniemen puistossa, heinäkuussa.
Lähde: Blabbermouth