Tässä ovat Ylen asettamat ehdot Euroviisuihin osallistumiselle

Euroviisut järjestetään ensi vuonna Itävallan Wienissä.

Julkaistu:
xxkeikkaxx Erika Vikman esiintyy Uuden Musikin Kilpailussa Tampereella 08.02. 2025. UMK, Euroviisut. Kimmo Brandt/Compic All Over Press
AOP/KIMMO BRANDT

Yle kertoo johtoryhmänsä asettaneen ehdot Euroviisuihin osallistumisesta tulevina vuosina. Tiedotteen mukaan keskeistä on, että Euroopan yleisradiounioni (EBU) toteuttaa esittämänsä muutokset kilpailun sääntöihin.

Sääntömuutoksista on tarkoitus keskustella ja äänestää EBUn yleiskokouksessa tänään. Yle kertoo päättävänsä Euroviisuihin osallistumisesta kokouksen ja äänestystuloksen jälkeen. 

Lue myös: Euroviisuihin suunniteltiin terrori-iskua – ruotsalaismies tuomittiin vankeuteen

– Euroviisujen alkuperäinen tarkoitus on ollut luoda tila, jossa voimme kohdata toisemme erilaisuudesta ja eripuraisuudesta huolimatta. Jotta tämä onnistuisi myös tulevaisuudessa, on unionin ja jäsenyhtiöiden varmistettava, että kilpailua ei käytetä poliittiseen vaikuttamiseen, toteaa Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkesten

Lisäksi Yle edellyttää, että Euroviisuihin osallistuvien yhtiöiden määrä säilyy riittävän laajana eikä tapahtuman kustannustaso kasva kohtuuttomasti. Ylen mukaan myös osallistujien sekä yleisön turvallisuudesta on pystyttävä huolehtimaan.

Tiedotteessa ei oteta kantaa Israeliin, jonka osallistuminen on ollut yksi suuri kiistanaihe. Moni maa on jo kertonut jättävänsä viisut väliin, mikäli Israel saa osallistua.

Lue myös: Viime vuoden katsotuin ohjelma ei yllätä – katso, mitkä saivat suomalaiset istumaan tv:n ääreen

Tänä vuonna Euroviisuihin osallistui 37 yhtiötä. Yleisradio on ollut mukana Euroviisuissa vuosina 1961–2025 yhteensä 58 kertaa. Vuoden 2026 Euroviisut järjestetään Itävallan Wienissä toukokuussa.

Lähde: Yle