Kuva: Nikita Tikka

Cheyenne Järvinen poseeraa kuumissa alastonkuvissa - K18

23.10.2016 09:30 - Mikko Räsänen

Kohukaunotar Cheyenne Järvinen halusi huippukuvaajan ottamaan hänestä seksikkäät alastonkuvat.

Miss Helsinki 2015 perintöprinsessana tunnettu Cheyenne Järvinen on julkaissut itsestään sarjan seksikkäitä alastonkuvia. Kuvat on ottanut monia julkkiskaunottaria kuvannut huippukuvaaja Nikita Tikka.

- Kuvat on otettu ihan omaksi ilokseni sekä Fabulicious CC -blogiani varten, Cheyenne kertoo, mutta myöntää, ettei pahastuisi, jos kuvien avulla aukeaisivat ovet vaikka Playboy-lehteen.

- Olisihan se hienoa, jos kuvista poikisikin jatkoa siinä lehdessä. Olisi unelmani poseerata Playboyssa. Olen puhunut siitä pitkään ystävieni kanssa, mutta en ole oikeastaan osannut edetä asian kanssa.

Nyt otetut kuvat ovat todella rohkeita, sillä Cheyenne on niissä täysin alasti. Hän kuitenkin kertoo, että koki kuvaustilanteen helpoksi.

- Olen aika sinut nahoissani, eikä ollut ensimmäinen kerta, kun poseerasin paljaammalla pinnalla. Ihmisvartalo on mielestäni kaunis, enkä häpeile sen vuoksi yhtään poseerata ilman vaatteita. Jos on jotain, mitä näyttää, niin miksei.

Cheyennen itsevarmuus saattaa jakaa mielipiteitä. Kehujen lisäksi voi tulla haukkuja. Niitä Cheyenne ei pelkää.

- Olen pitkän aikaa kasvattanut paksumpaa nahkaa ihmisten kritiikkiä kohtaan, joten on vain kivempi herätää tunteita kuin ei ollenkaan.

Cheyenne halusi nyt saada aikaan nimenomaan seksikkään kuvasarjan. Mutta siihen hänellä ei ole yksiselitteistä vastausta, mikä tekee kuvasta tai naisesta seksikkään.

- Sitä on vaikea sanoa, sillä seksikäs voi olla niin alastomana kuin täysissä pukeissa. Ehkä se on kuvan kokonaisuus ja harmonia, jotka tekevät siitä seksikkään.

Cheyennen kuvat ottanut Nikita Tikka kehuu malliaan vuolaasti.

- Mallina Cheyenne oli todella hyvä. Hänestä näkyi se, että hän on ollut myös aiemmin kuvattavana. Häntä oli helppo ohjata ja hän osasi olla rentona koko kuvausten ajan. Halusimme saada kuvista tyylikkäät ja sopivasti seksikkäät, eli ei kuitenkaan liian paljastavaa tai pornoa. Olimme molemmat lopputulokseen tyytyväisiä. 

Katso alta Cheyennen kuumat alastonkuvat. 

(kuva: Nikita Tikka)

(kuva: Nikita Tikka)

(kuva: Nikita Tikka)

Valokuvaaja: Nikita Tikka (www.nikitatikka.com)
Meikki ja hiukset: Jenna Mäkikyrö
Kuvauspaikka: Hotelli Kämp

Lue myös: Onko Meiju, 22, Suomen seksikkäin tanssija?

Lue myös: Suomalaiset tv-kasvot kaula-aukkosodassa - kenellä paljastavin?

Lue myös: Eveliina, 21, on päivisin kiltti luokanopettajaopiskelija - iltaisin seksikäs tanssija

 

Kilpailut

Uusimmat