Kuva: From Software

Haastava matka japanilaisuuteen - Arvostelussa: Sekiro: Shadows Die Twice (PS4)

04.04.2019 14:00 - Henri Laukka - Luettu 268 kertaa

From Softwaren Sekiro: Shadows Die Twice on erinomainen yhdistelmä haastavuutta ja japanilaista hulluutta.

Soulsborne-genren fanien odotus palkittiin vihdoin maaliskuun lopulla, kun Dark Souls sekä Bloodborne-peleistään tuttu From Softwaren julkaisi uuden Sekiro: Shadows Die Twice ninjailunsa. Uutta Dark Souls rymistelyä odottaville on luvassa yllätys, sillä japanilaisfirma on ottanut Sekiroon tyystin erilaisen lähestymistavan.

Pelin tarinallinen asetelma on varsin japanilainen. Pelaaja ohjastaa Wolf-nimellä paiskattua yksinäistä Shinobia, joka on vannonut valalla suojelevansa jumalaiseksi perilliseksi kutsuttua lapsukaista, jonka suonissa virtaa lohikäärmeen veri. Veren taikaominaisuuksien avulla tämä lapsi voi suoda haluamalleen taholle kuolemattomuuden. Wolf saa pelin alussa suojatiltaan kuolemattomuuden lahjan ja herää tämän johdosta kuollessaan henkiin kerta toisensa jälkeen. Peli eroaakin edeltäjistään osittain juuri kuolemamekaniikan johdosta. Kerran kuoltuaan pelaajalla on mahdollisuus herättää Shinobi uudelleen henkiin aluksi kerran, myöhemmin useammin per taistelu. Vaikka tämä mekaniikka kuulostaa peliä helpottavalta tekijältä, niin ei se kuitenkaan sitä ole. Kuolema korjaa kyllä, se on varma.

Kuolemattomuudella on myös kääntöpuolensa, ja tarpeeksi monesti henkiinherättyään pelaaja alkaa nähdä ympärillään merkkejä Dragonrot-nimisestä sairaudesta, joka saa kuolevaiset yskähtelemään ja korisemaan lopulta kuolemankielissä. Asian tolan selvittyä jumalainen perillinen haluaakin poistaa verensä aiheuttaman kirouksen maailmasta ja pelaajan ohjastama Shinobi lähtee vaaralliselle matkalle löytääkseen ratkaisun kuolemattomuuden kiroihin.

(kuva: From Software)

Peli eroaa kehittäjän aiemmista tuotoksista taisteluteknisyydeltään valtavasti. Sekirossa ei ensinnäkään tehdä samanlaisia väistöliikkeitä, kuin From Softwaren edellisissä peleissä, vaan peli painottaa vahvasti vihollisten hyökkäysten torjumiseen ja näiden tasapainon horjuttamiseen. Vahinkoa tehdessä ja hyökkäyksiä torjuessa vihollisen tasapaino alkaa horjumaan ja ”posture”-nimellä kutsuttu mittari täyttymään. Posturemittarin täytyttyä pelaajalla on mahdollisuus toteuttaa kuolinisku, joka tappaa normiviholliset laakista. Mini-bossien ja bossien kohdalla yksi kuolinosuma ei riitä, vaan niitä tarvitaan useampia.

Tämä mekaniikka tuo taisteluihin paitsi vaihtelua niin myös haastavuutta, ja torjuntojen oikea-aikainen suorittaminen sekä bossien liikeratojen opetteleminen, korostuu ihan eri tavalla, kuin Dark Souls ja Blooborne -peleissä. Taistelut ovat myös vauhdikkaampia ja erilaisten torjuntatyylien opettelu skillipuusta palkitaan. Vihollisen elinvoimamittaria on turha tuijottaa, sillä ainoastaan posturella on merkitystä. Dark Souls veteraanit joutuvatkin heittämään nurkkaan lähes kaiken oppimansa ja ottamaan Sekiroon ihan toisenlaisen lähestymistavan.

Lisäksi pelaajan hahmolla on käytössään Shinobi proteesi, jonka eri työkalut avittavat taistelussa. Työkalujen joukosta löytyy paitsi perinteisempiä heittotähtiä, kirveitä ja keihäitä, niin myös eläinvihollisia vastaan käytännöllisiä papattimattoja, lähes kaikelta suojaavia metallisia sateenvarjoja sekä tulta syökseviä työkaluja. Proteesit antavat pelin taisteluihin toki oman mausteensa, mutta mitä pidemmälle peli etenee, sitä selvemmin huomaa, että niitä ei ole osattu tuoda peliin mukaan kaikessa potentiaalissaan. Lopulta pelaaja huomaa, että pelkällä yksinkertaisella torjuntataistelulla pärjää jo pitkälle.

(kuva: From Software)

Erilaisia vihollistyyppejä pelissä on laidasta laitaan. Alkupään perus ihmissotilaat muuttuvat loppua kohti mitä mielikuvituksellisimpiin mörköihin, aaveisiin ja ainakin käsittääkseni Japanilaisesta mytologiasta innoituksensa saaviin hirviöihin. Pikkuvihut ovat lopulta melkoisia heittopusseja, mutta nekin saavat kyllä raskasta vahinkoa aikaiseksi, jos pääsevät yllättämään. Jokainen taistelu on voitettavissa, kunhan vain oppii käyttämään hoksottimiaan ja taistelutekniikka tulee tarpeeksi tutuksi, mutta varomaton pelaaja tulee kyllä kuolemaan kerta toisensa jälkeen. Tämä käy toteen varsinkin mini-bossien kohdalla, jotka ovat normivihujen seassa tallustelevia ja useamman elämän omaavia vahvempia vihollisia.

Bossitaistelut ovat hauskoja ja erilaisia. Yksikään pelin pomovihollisista ei taistele samalla tavalla, ja pelkällä lyöntinapin hakkaamisella tulee varmasti kuolemaan. Osa bossitaisteluista sisältää myös hienoja twistejä, sillä kuolemattomuuden lonkerot ja kiroukset ovat levinneet myös näihin valtavan kokoisiin ilmestyksiin. Välillä pelaaja saa hakata päätään seinään kuollessaan toistakymmentä kertaa putkeen samaan pomoviholliseen, mutta tekemällä ja kuolemalla oppii. Pelaajan hermot ovat siis äärimmäisen tiukoilla, mutta hyvin nukutun yön ajan takaraivossaan pettymystä sulateltuaan ja bossin viimein kaatuessa peli palkitsee onnistumisista todella hyvällä fiiliksellä.

(kuva: From Software)

Pelin kenttäsuunnittelu on ensiluokkaista kampetta. Dark Soulseista poiketen pelaaja pystyy Shinobi-proteesillaan liikkumaan katutasosta ylös rakennusten katoille ja puiden oksille. Ylhäältä käsin vihollisia voi ja myös kannattaa salamurhata, sillä esimerkiksi minibosseilta pystyy niistämään yhden elämän pois salamurhan avulla. Pelin jokainen alue eroaa toisesta, eikä From Software ole mennyt kenttien suunnittelussa monessa tasossa liikuskelevan pelaajan iloksi siitä missä aita on matalin. Sokkeloimaisesti rakennettu maailma on paikka, johon eksyy helposti, mutta se on pelille ainoastaan etu. Pidemmän aikaan haahuiltuaan päätyy aina, kuin vahingossa, joko tarpeellisten esineiden äärelle tai sitten taistelemaan vahingossa löytynyttä bossia vastaan. Maailma on myös äärimmäisen kaunis ja Sekiro tuntuu tiristävän irti jokaisen prosentin PS4:n grafiikkasuorittimesta.

Kokonaisuudessaan From Softwaren Sekiro: Shadows Die Twice on aivan erinomainen peli. Se koukuttaa pelaajan alusta saakka maailmaansa ja taisteluteknisyyteensä saaden haluamaan lisää, oppimaan lisää ja selviytymään taas seuraavasta nurkan takana odottavasta haasteesta. Pelin maailman tutkiminen on antoisaa ja jokaisen siihen piilotetun salaisuuden haluaa saada selville. Vaikeustasonsa vuoksi se ei kuitenkaan sovi kaikille pelaajille ja leppoisaa Samuraimiekkailua odottaville se tuottaa varmasti pettymyksen. Sekiro on kuitenkin peli, jonka parissa fanit tulevat viihtymään vielä vuosia eteenpäin.

Sekiro: Shadows Die Twice julkaistiin Playstation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle 22.maaliskuuta.

Lue myös: Lajinsa paras – Arvostelussa: The Division 2 (PC)

Lue myös: "Julma, haastava ja vaarallinen maailma" - Peliennakko: Days Gone (PS4)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat