Kuva: Laura Kiuru

Tosi-tv-tähti Vilma Karjalainen kertoo, kuinka hän säästää jopa 1000 euroa kuukaudessa ruokakuluissa

24.02.2023 07:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Mamma Mia -podcastista tunnettu Vilma Karjalainen on onnistunut tiputtamaan nelihenkisen perheen ruokakulut kolmannekseen.

Mamma Mia -podcastin tuoreessa jaksossa tosi-tv-tähtenä ja podcastaajana tunnettu Vilma Karjalainen kertoo pienentäneensä perheen ruokakuluja jopa lähes tuhannella eurolla kuukaudessa siirtymällä ostamaan iltaisin ruokakaupoissa myytäviä alennustuotteita.

- Sitä kutsutaan haukkailuksi, Karjalainen valottaa podcastissa.

S-ryhmä toi vuonna 2017 ilta-alekäytännön myymälöihinsä, eli iltayhdeksän jälkeen normaalisti 30 prosentin alennushinnalla olevat tuotteet myydään 60 prosentin alennuksella. Niin sanotut "punalapputuotteet" ovat tyypillisesti elintarvikkeita, joiden parasta ennen -päiväys on menossa umpeen.

Karjalainen kertoo podcastissa ostavansa erityisesti lihatuotteita alennushinnalla, mutta myös leipää ja maitotuotteita päätyy ajoittain podcastaajan ostoskoriin.

Podcastaaja kertoo jaksossa käyvänsä noin muutaman kerran kuukaudessa ostamassa suuremman määrän alennustuotteita kerralla.

- Olen ollut reilu puoli vuotta aktiivinen punalappuilija. Kaikki lähti lapasesta, kun hankin ylimääräisen pakastimen kotiin, Karjalainen naurahtaa.

Alennustuotteiden ostaminen on kuitenkin kannattanut, sillä Karjalainen kertoo tiputtaneensa nelihenkisen perheen ruokakuluja jopa kolmannekseen aiemmasta.

- Ennen ruokaan meni kuukaudessa noin 1000-1500 euroa. Se on mielestäni järkyttävä määrä. Nykyisin meillä menee alle 500 euroa, podcastaaja summaa.

Karjalainen kertoo tekevänsä kerran viikossa noin sadan euron suuruisen ruokatilauksen, jolloin hankitaan perheen tarvitsemat muut ruoka- ja käyttötavaratarpeet.

Uusia makuja ruokapöytään

Karjalaisen mukaan alennustuotteiden hyödyntäminen ei näy ainoastaan kukkarossa, vaan hän kertoo ruokavalion myös monipuolistuneen "haukkailun" myötä. Hän kertoo alennustuotteiden ostamisen olevan myös ekologinen valinta, sillä se vähentää kauppojen hävikkiä.

- Ennen söimme vähemmän monipuolisesti, oli aika yksitoikkoista. Oli sitä kanasuikaletta, jauhelihaa ja tällaista. Nykyään, kun on nämä punalaput, niin olemme kokeilleet vaikka ja mitä. Välillä siellä on jotain ei tuttua ja turvallista.

- Syön tällä hetkellä monipuolisemmin, paremmin ja laadukkaammin kuin ennen, podcastaaja luettelee.

Karjalainen kertoo saavansa ajoittain pitkiä katseita ostaessaan reilun määrän alennustuotteita kerralla. Podcastaaja on joutunut arvostelun kohteeksi myös sosiaalisessa mediassa, sillä alennustuotteiden ostaminen jakaa mielipiteitä: osan mielestä alennustuotteet kuuluvat ainoastaan vähävaraisille.

- En näe siinä mitään pahaa, että vaikka on kohtuutuloinen ja käyttää niitä, podcastaaja pohtii.

Lopuksi Karjalaisella on vielä neuvo kuulijoille.

- Älkää häpeilkö, jos joku katsoo kieroon.

Kuuntele vinkit alennustuotteiden hankkimiseen ja hyödyntämiseen alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Tosi-tv-tähti Vilma Karjalainen koki lapsuudessaan jatkuvaa vähättelyä - 'Sukulaispöydässä olin vitsi'

Lue myös: Vilma Karjalainen muistelee Gossip Moms -sarjan ensimmäistä kautta - 'En ollut riittävän julkkis'

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat