Kuva: Mikko Räsänen

Shirly, 23: "Rakastuneena olen ällöttävä"

22.05.2016 10:10 - Mikko Räsänen

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Shirly.

"Ihastuminen on pintapuolista. Se tulee nopeasti, mutta voi myös loppua nopeasti. Rakkaudeksi ihastus muuttuu siinä vaiheessa, kun tunnet toisen virheet ja huonot puolet, mutta hyväksyt hänet sellaisena, ja näet hänessä vain hyvää. Rakkaudessa tunne on niin syvä, että toisen huonot puoletkaan eivät haittaa."

"Olen itse ollut rakastunut vain kerran. Rakastuneena olen iloinen koko ajan ja nautin pienimmistäkin asioista. Olen siinä vaiheessa jopa ällöttävä, koska kävelen kaikkialla pelkät sydämenkuvat silmissä. Varsinkin silloin, kun olen vastarakastunut, on minun jopa tosi vaikea keskittyä muihin asioihin, kun ajatukseni karkaavat koko ajan rakkausjuttuihin."

"Tykästyn ihmisiin tosi helposti, mutta olen huono ihastumaan. Jotkut ihastuvat parin viikon välein, mutta minulta ihastuminen vaatii todella paljon. Se vaatii pidemmän prosessin ja minun pitää kunnolla tutustua toiseen ennen kuin pystyn ihastumaan."

"Olen kokenut sen, että minut tuomitaan rakkauden tähden. Ulkopuolisten on aina helppoa tulla sanomaan suhteesta omia neuvojaan tai mielipiteitään. Mikään parisuhde ei kuitenkaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Minulle on itsestäänselvää, että kun ollaan parisuhteessa, täytyy myös tunteen lisäksi tehdä päätös olla rakastunut ja olla parisuhteessa. Sitä päätöstäkin tarvitaan, sillä pitkässä suhteessa tulee myös niitä hetkiä, jolloin et vain voi sietää toista. Tuollaisissa tilanteissa ulkopuoliset ovat tulleet sanomaan, että miksi en luovuta ja eroa. Mutta rakkaudessa idea on painaa tuollaisten vaikeuksien läpi, koska ruoho ei ole koskaan vihreämpää aidan takana."

"Käyn parhaillaan läpi eroprosessia. Itkin viimeksi muutama päivä sitten, koska tuolloin saimme entisen poikaystäväni kanssa puhuttua kaikki ne asiat, jotka olivat tiedostamatta jääneet vaivaamaan. Aloimme puhumaan, ja yhtäkkiä kyynelet vain alkoivat virtaamaan. Nyt on oikeasti hyvä siirtyä elämässä eteenpäin." 

Lue aiemmat Rakkaudesta-haastattelut täältä

Lue myös: Jarkko, 42: "Jaksan yhä uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä

Lue myös: Jannika, 31: "Jos kumppani olisi ilkeä eläimille tai lapsille, lähtisin välittömästi"

Lue myös: Mikael, 26: "Tyttöystäväni on antanut minulle luvan harrastaa seksiä muiden kanssa"

Kilpailut

Uusimmat