Kuva: Mikko Räsänen

Manu, 27: "Haluan jonain päivänä lapsia, jotta he saisivat kokea sisarrakkauden"

01.01.2017 10:10 - Senni Loikala

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Manu.

"Olin teini-ikäinen, kun vanhempani erosivat. Minulle ja veljelleni ero tuli yllätyksenä, mutta siitä seurasi paljon hyvää. Saimme viettää enemmän kahdenkeskeistä aikaa isämme ja äitimme kanssa. Puhuimme heidän taustoistaan, elämästään, tunteistaan…

Nyt aikuisena pystyn puhumaan avoimesti rakastamieni ihmisten kanssa. Uskon, että taustani on vaikuttanut siihen.

Saatan kuulostaa julmalta, mutta minusta vanhempien ja lasten ei pitäisi olla aina yhdessä perheenä. Tärkeimmät asiat tapahtuvat monesti kahden kesken eikä silloin, kun molemmat vanhemmat ovat paikalla. 

Tulin vastikään veljeni luota Pariisista. Emme tapaa usein, mutta kun näemme, vietämme huikeaa aikaa yhdessä.

Suurin oppituntini rakkaudesta oli ymmärtää, että kun rakastat jotakuta ja hän rakastaa sinua, se on ikuista. Aina, kun menen takaisin kotimaahani sukulaisten luokse, kaikki pysähtyy ja me elämme hetkessä - yhdessä.

Veljeni kuuluu parhaimpiin asioihin elämässäni. Vanhempani tulevat menehtymään aikanaan, mutta veljeni toivottavasti tulee pysymään kanssani pidempään. Sisaruksen saaminen on minusta parasta, mitä ihmisellä voi olla.

Haluaisin jonain päivänä perustaa perheen ja saada lapsia, jotta myös he saisivat kokea sisarrakkauden; että he saisivat kasvaa yhdessä ja jakaa asioita keskenään."  

Pääset lukemaan aiemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä.

Kilpailut

Uusimmat