Kuva: Fotolia

Oletko itsevarma? 15 merkkiä paljastavat, että olet sinut itsesi kanssa

13.07.2017 20:45 - Emmi Moilanen

Itsevarmat ihmiset poistuvat säännöllisesti omalta mukavuusalueeltaan.

Itsevarmat ihmiset uskovat itseensä ja luottavat omiin taitoihinsa. Itsevarmuus onkin piirre, jota muut ihmiset usein kadehtivat ja saa heidät myös pohtimaan, kuinka voisivat kehittää omaa itseluottamustansa yhtä vahvaksi. On kuitenkin mahdollista, että omaa toimintaansa tulee katsoneeksi liian läheltä eikä huomaa, että myös omasta persoonasta löytyy jo runsaasti itsevarmuuden piirteitä.

Lifehack-sivusto kokosikin yhteen yleisimmät piirteet, jotka yhdistävät itsevarmoja ihmisiä.

Samaistutko näihin?

1. Virheen sattuessa he eivät keksi tekosyitä vaan kantavat vastuun teoistaan.

2. He eivät pelkää tarttua pelottaviinkaan haasteisiin.

3. He uskaltavat mennä toistuvasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle.

4. He eivät lykkää hoidettavia asioita seuraavaan viikkoon vaan ryhtyvät toimeen heti.

5. He eivät anna liikaa painoarvoa sille, mitä muut heistä ajattelevat.

6. He eivät tuomitse muita ihmisiä.

7. He eivät anna taitojensa tai resurssien puutteen hidastaa itsensä kehittämistä.

8. He eivät vertaile itseään muihin.

9. He eivät myöskään yritä liikaa miellyttää toisia ihmisiä tullakseen hyväksytyiksi.

10. He eivät tarvitse jatkuvaa vakuuttelua siitä, että muut ihmiset todella pitävät heistä.

11. He eivät välttele kohtaamasta vaikeitakaan asioita tai totuuksia elämässään.

12. He eivät luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla vaan jatkavat sinnikkäästi yrittämistä.

13. He eivät odota muiden hyväksyntää omalle toiminnalleen.

14. He eivät sokeasti usko kaikkea mitä kuulevat, vaan heillä on luontainen halu ymmärtää asioita useammasta näkökulmasta.

15. He eivät anna omien epävarmuuksiensa rajoittaa itseään.

Lue myös: Oletko erittäin tunneälykäs? 10 merkkiä, jotka paljastavat

Lue myös: Etkö enää rakasta kumppaniasi? Merkit, jotka paljastavat

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat