Kuva: Fotolia

Älä katkeroidu parisuhteen päättyessä – 6 tärkeää neuvoa auttavat sydänsurun yli nopeammin

14.07.2017 16:45 - Emmi Moilanen

Erosta toipuessa olisi hyvä opetella olemaan tietoisesti läsnä hetkessä, jolloin omien tunteiden käsitteleminen on helpompaa.

Rakkaus ei aina kestä ikuisesti. Parisuhteen päättyessä molemmat osapuolet usein aloittavat aivan uuden ja itsenäisen elämänvaiheen. Vaikka muutos voi tuntua pelottavalta ja eron aiheuttama tuska on vielä tuoreena muistissa, tulisi kuitenkin muistaa suunnata omaa ajatteluaan kehittävään suuntaan sen sijaan, että jäisi vellomaan katkeruuteen.

MindBodyGreen-sivusto kokosi yhteen tärkeimmät asiat, jotka jokaisen erosta toipuvan tulisi muistaa uuteen elämänvaiheeseen totutellessaan.

1. Kiinnitä huomiota kiitollisuuteen

Kokeile heti aamulla herättyäsi kirjoittaa ylös ainakin viisi asiaa, joista olet tällä hetkellä kiitollinen. Tämä toimintatapa auttaa sinua käynnistämään päivän myönteisissä tunnelmissa sen sijaan, että antaisit heti vallan sydänsurun aiheuttamalle katkeruudelle ja alakulolle.

2. Päästä irti turhista odotuksista

Eroamisen jälkeen joudutte todennäköisesti entisen kumppanisi kanssa sopimaan vielä käytännön asioista. Kun tapaatte esimerkiksi tavaroiden hakemisen merkeissä, varmistu siitä, että et kasaa tapaamisellenne liikaa ennakko-odotuksia. Epärealistiset toiveet toisen katuvasta asenteesta tai romanttisten tunteiden uudelleen heräämisestä saavat sinut ottamaan takapakkia toipumisessasi.

3. Opettele nauttimaan vapaudesta

Olet nyt valmis muuttamaan, matkustamaan ja tapaamaan uusia ihmisiä juuri silloin, kun sinua itseäsi huvittaa. Vaikka yksinäisyys voi aluksi tuntua hämmentävältä, hanki rohkeasti uusia ja positiivisia kokemuksia yksin olemisen hyvistä puolista. Tämä myös vahvistaa luottamustasi siihen, että selviät ilman ex-kumppanisi tukea tilanteesta kuin tilanteesta.

4. Opettele antamaan anteeksi

Anteeksi antaminen voi olla vaikeaa erityisesti silloin, jos ero on ollut riitaisa. Muista kuitenkin, että kantamalla kaunaa toista kohtaan hidastat myös omaa toipumistasi erosta. Sinulla on oikeus kokea olosi loukatuksi, mutta päästä irti vihamielisestä katkeruudesta. Sen sijaan, että syyllistät entistä kumppaniasi, kokeile ajatella, että tämä kokemus muovaa sinusta yhä vahvemman ihmisen.

5. Ole läsnä

Olemme jatkuvasti tekstiviestien, sähköpostien, puheluiden ja sosiaalisen median ympäröimänä. Eron jälkeen olisi kuitenkin hyvä malttaa olla tukahduttamatta tunteitaan uppoutumalla tuntikausiksi viestien ja internetin keskelle. Tietoinen läsnäolo on yksi tärkeimmistä voimavaroista erosta toipuessa. Anna siis itsellesi aikaa käsitellä tunteita kaikessa rauhassa.

Lue myös: Valheet, joita ihminen kertoo itselleen eron jälkeen - kuulostaako tutulta?

Lue myös: Paljon puhuvat merkit, jotka kertovat eron olevan pian edessä

Lue myös: Yllättävä neuvo naisille leviää: Tee eropäätös kuukautisten aikana!

Lähde: MindBodyGreen

Kilpailut

Uusimmat