Kuva: Fotolia

Onko yhden yön jutuista haittaa mielenterveydelle?

16.07.2017 20:45 - Tiina Svensk

Tutkimustulokset irtosuhteiden vaikutuksesta hyvinvointiimme ovat hyvin ristiriitaisia - tärkeintä on siis kuunnella itseään.

Yhden illan jutut eivät sovi kaikille: toisiin satunnainen seksi ventovieraan kanssa voi jättää syvätkin jäljet, kun seuraavan aamun katumus ja jopa häpeä nostavat päätään. Toiset taas nauttivat sinkkuarjessaan yhden yön juttujen parissa ilman sen suurempia ongelmia - mutta onko irtosuhteilla todella jotain vaikutusta mielenterveyteemme?

Tutkimustulokset ovat ristiriidassa keskenään

Ihmisen seksuaalisen käytöksen ja emotionaalisen sekä psyykkisen hyvinvoinnin yhteyttä on tutkittu paljon. Hyvinvointiin keskittynyt sivusto Mind Body Green julkaisi aiheesta kattavan artikkelin, johon oli koottu yhteen laadukkaimpia tutkimuksia aiheesta. 

Artikkelista selviää, että tukimustulokset antavat ristiriitaisia tuloksia: vuonna 2009 suoritettu tutkimus kertoi irtosuhteiden haittaavan henkistä hyvinvointia, kun taas vuonna 2014 niiden kerrottiin tekevän hyvää yksilön hyvinvoinnille.

Tietyillä tekijöillä vaikutusta mielialaan

Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa keskityttiin kuitenkin erilaisiin tekijöihin, jotka johtavat yhden illan juttuihin: ne jaettiin kahteen ryhmään, hallittavaan ja hallitsemattomaan. Hallittavassa ryhmässä olivat yksilön kiinnostuksen herättävät tekijät, kuten mahdollisen seksikumppanin viehätysvoima ja sosiaaliset taidot - tekijät, jotka herättävät mielenkiintoa yleensäkin.

Hallitsemattomassa ryhmässä oli tekijöitä, jotka vaikuttavat yksilön harkintakykyyn: tällaisia tekijöitä ovat päihteet, kuten alkoholi, ja pelkkä halu löytää tyydytystä. Nämä tekijät yleensä vaikuttivat henkilön tunteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin heikentävästi. 

Erittäin hyväksi tilanteeksi tutkijat luokittelivat kohtaamisen, jossa molemmat osapuolet tunsivat olonsa turvalliseksi: tähän vaikutti esimerkiksi kondomin käyttö ja molempien osapuolten raittius.

Lue myös: Noloimmat yhden yön jutut tarinoitiin netissä - pystytkö lukemaan punastumatta?

Lue myös: Suru, arvottomuus ja pelko - yleisimmät tunteet yhden yön jutun jälkeen selvitettiin

Lue myös: Miehet paljastavat - salaisuudet, joita en kerro puolisolleni

Lähde: MindBodyGreen

Kilpailut

Uusimmat