Kuva: Fotolia

Naiset kyllästyvät seksiin kumppaninsa kanssa vuodessa - tehokkaalla keinolla ehkäiset haluttomuuden

14.09.2017 09:45 - Karoliina Kotala

Tuore tutkimus on selvittänyt erittäin mielenkiintoista tutkimustietoa siitä, kuinka nopeasti naiset ja miehet kyllästyvät seksiin partnerinsa kanssa.

Briteissä tehdyn tutkimuksen mukaan naiset kyllästyvät seksiin kumppaninsa kanssa jo vuoden seurustelun jälkeen. Oltuaan vuoden parisuhteessa, naiset kokivat haluttomuutta petipuuhiin neljä kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka olivat seurustelleet lyhemmän aikaa.

Miesten kohdalla samaa ilmiötä ei kuitenkaan tavattu. Miehillä seksihalut kumppania kohtaan eivät laantuneet tietyn ajan kuluessa. Yleisesti haluttomuutta seksiin koki 34 prosenttia naisvastaajista ja 15 prosenttia miesvastaajista. Haluttomuuden syiksi listattiin muun muassa mielenterveyden sekä fyysisen terveyden ongelmat. Myös jos perheessä oli alle 5-vuotiaita lapsia, laskivat seksihalut. Naiset kuitenkin kokivat helpommaksi puhua seksistä kuin miehet.

- Erityisesti naisten kohdalla parisuhteen laadulla ja kestolla, sekä kommunikoinnilla kumppanin kanssa on tärkeä merkitys seksuaalisen halukkuuden kannalta, tutkija Cynthia Graham kertoo.

Southamptonin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistui 11508 koehenkilöä ja tutkijat pitävät tuloksia merkittävänä.

Seksi- ja parisuhdeasiantuntija Tracey Cox opastaa keinon, jolla seksielämän hiipumista voi estää suhteessa:

- Harrastakaa tuhmaa seksiä! Hellä rakastelu on kivaa, mutta aivoja pitää shokeerata tuhmalla seksillä, jotta seksihormonien tuotanto käynnistyy kunnolla. Kokeilkaa siis jotain uutta ja sillä voi olla yllättäviä vaikutuksia, Cox opastaa.

Lue myös: "Helppo asento antaa kovempaa kyytiä" - naiset kertovat, mitkä asennot tyydyttävät heidät parhaiten

Lue myös: Tutkimus: Nainen on suhteessa onnellisempi, jos mies on vähemmän viehättävä

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat