Kuva: Fotolia

Miltä neitsyyden menettäminen tuntuu? Naiset kertovat

03.01.2018 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kokemuksia on yhtä monta kuin on vastaajaakin.

Neitsyyden menettäminen on kokemus, joka jää varmasti mieleen. Se millaisia mielikuvat ovat, riippuu toki ihmisestä.

Toisille se muistuttaa kivusta ja verestä, toisille taas rakkaudesta. Alla muutamia naisten tarinoita siitä, miten he oman ensimmäisen kertansa muistavat.

"Minä vain nauroin. Siitä ei tullut loppua."

"Se oli kamalaa. Tuntui siltä, kuin juna olisi rynninyt betoniseinän läpi. Alapääni vuosi verta viikon sen jälkeen ja sain pitkäikäiset traumat."

"Se oli todella sotkuista puuhaa. En ollut kertonut poikaystävälleni, että olen neitsyt. Siinä kävi kuitenkin niin, että vuosin melko paljon verta."

"Se ei ollut kovinkaan onnistunut. Hän totesi minulle: hoidan homman paremmin käsilläni."

"Se kaikki tapahtui niin nopeasti, että en edes oikein ehtinyt tuntea mitään."

"Se oli melko kivuliasta. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että menetän tajuntani."

"Kaikki sujui todella hyvin. Menetin neitsyyteni poikaystävälleni, jonka kanssa olin seurustellut muutaman kuukauden."

"Ensimmäinen kertani oli hellä, herkkä ja täynnä rakkautta."

"Alussa kaikki oli tietenkin todella hämmentävää, jopa pelottavaa. Kaikki kuitenkin sujui hyvin ja sen jälkeen olo oli todella onnellinen."

"Se ei ollut huonoa, mutta ei järisyttävääkään. Siitä jäi kuitenkin hyvä mieli."

"Se tuntui ihanalta. Pelkäsin sen sattuvan, mutta olin onneksi väärässä."

"Kaikki sujui todella hyvin. Hän oli todella hellä, eikä kiirehtinyt mihinkään."

"Mukana oli myös melko paljon naurua, kiitos hermostuneisuuden."

"Se oli kamalaa. Olin hänen päällään ja se sattui paljon."

"Ei se kovin kivaa ollut. Verta tuli paljon ja se jatkui melko pitkään."

"En todellakaan saanut orgasmia, mutta me rakastimme toisiamme ja vain sillä oli merkitystä."

Lue myös: Venyttääkö seksi naisen sukuelimiä ja kuinka leveä on keskivertovagina? 3 yllättävää faktaa

Lue myös: "Miksi emme enää harrasta seksiä?" - avioliitossa elävät avautuivat suhteestaan

Lähde: Thought Catalog

Kilpailut

Uusimmat