Kuva: Shutterstock

Merkit, jotka kielivät jo suhteen alussa, ettei kyseessä ole vielä Se oikea – lue paljastava listaus

30.06.2019 18:15 - Emmi Moilanen

Jatkuvat erimielisyydet raha-asioista sekä suurista tulevaisuuden toiveista ovat usein huono enne.

Suhteen alkuhuumassa joidenkin ihmisten kohdalla saattaa käydä niin, että he katselevat uutta kumppaniaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi, jolloin tosielämän realiteetit jäävät kohtaamatta. Ennen pitkää tämä voi johtaa siihen, että kaksikko havahtuu olevansa parisuhteessa, joka ei enää tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Bustle-sivusto listasi hälytysmerkit, jotka eivät enteile hyvää suhteen jatkon kannalta.

Hälytysmerkit, jotka voivat enteillä suhteen päättymistä:

1. Huomaat useissa tilanteissa, etteivät huumorintajunne oikein kohtaa.

2. Hän harvoin malttaa kuunnella loppuun saakka, mitä sinulla on sanottavaa. Kumppani saattaa keskittyä omiin asioihinsa niin, ettei kiinnitä huomiota sinulle tärkeisiin seikkoihin.

3. Haaveenne ja tavoitteenne poikkeavat suuresti toisistaan.

4. Raha-asiat aiheuttavat välillenne usein kitkaa.

5. Seksihalunne ja -kemianne eivät kohtaa, joka aiheuttaa usein riitoja välillenne.

6. Teillä on vaikeuksia saada riitoja päätökseen, ja pettymys sekä paha mieli saattavat jäädä vellomaan välillenne, vaikka epäkohdat olisikin saatu näennäisesti sovittua.

7. Kumppani kritisoi sinua usein myös ulkopuolisten kuullen ja asettaa sinut negatiiviseen valoon usein.

Lue myös: Oliko eroaminen oikea päätös? 5 varmaa merkkiä paljastaa

Lue myös: Mies pöyristyi tyttöystävänsä suihkutottumuksesta ja etsi apua: "Onko tämä hyväksyttävää?"

Lue myös: Vaikea ero takana? 10 parasta vinkkiä erosta selvitymiseen

Lähde: Bustle

Uusimmat