Kuva: Emmi Moilanen

Iinan ja Oton suhteelle salama-alku: Esikoinen ilmoitti tulostaan pian ensitreffien jälkeen

01.09.2019 18:15 - Henna Koste

Iina ja Otto kohtasivat ennakkoluuloja puolitutuilta. Lähimmät ystävät kuitenkin tiesivät, että heistä tulee täydelliset vanhemmat lapselleen.

Iinan, 27, ja Oton, 29, tarina alkoi, kuten monilla muillakin: he tapasivat yhteisen kaverin juhlissa. Kaveriporukka vietti uuttavuotta taloyhtiön kerhotiloissa. Iina ja Otto ehtivät tutustua juuri ja juuri vuoden 2010 puolella. Kaksikko löysi heti yhteisen sävelen. Parin viikon kuluttua Otto vei Iinan treffeille ja tarjosi kiinalaisravintolassa buffettilounaan, joka sopi parhaiten nuoren miehen opiskelijabudjettiin. 

- Ne oli ensimmäiset treffini ikinä. Olin tosi tyytyväinen, Iina sanoo hymyillen. 

Viisi viikkoa ensitapaamisesta Iina ja Otto päättivät alkaa seurustelemaan. Samaan aikaan Iinalla oli erikoisia tuntemuksia. Kuukautiset olivat myöhässä. Iina ei välttynyt ajatukselta, voisiko hän olla raskaana.

- Se oli hurjaa, koska emme tunteneet kunnolla. Rohkaistuin ja kerroin Otolle, että saatan olla raskaana, Iina muistelee. 

Oton vastaus rauhoitti kuitenkin Iinaa.

- En ole menossa minnekkään, Otto lupasi empimättä. 

Iina teki raskaustestin yhtenä helmikuisena aamuna ystävänsä luona, jolle hän oli tekemässä kampausta vanhojen tansseihin. Hän kertoo, että punaiset viivat tulivat raskaustestiin alta aikayksikön. Iina soitti testin tuloksesta heti Otolle.

- En pysty nyt puhumaan, Otto sanoi kiireisesti ja puhelu päättyi.

Iina oli pettynyt miehen reaktioon ja pelkäsi, että hänen lupauksensa oli ollut vain sanahelinää. Todellisuus ei kuitenkaan ollut niin paha. Otto oli ollut juuri veljensä kanssa kaupan kassalla, eikä siinä ollut välttämättä sopiva hetki puida raskausuutista. Illalla Iina ja Otto kuitenkin puhuivat pitkän puhelun. Kaikki oli hyvin.

Iinan ja Oton suhde alkoi vauhdikkaasti. (kuva: Iinan ja Oton kotialbumi)

"Ei kriisejä"

Kaksikko alkoi rakentaa elämää tulevan pienokaisen ympärille. 

- Kaveripiirimme oli ihan vakuuttunut siitä, että meistä tulee maailman parhaat vanhemmat, Otto kertoo.

Iina perusti blogin vuoden 2011 keväällä ja kirjoitti myös luonnollisesti raskaudesta. Puolitutuilta ja blogin lukijoilta tuli toisinaan epäileviäkin kommentteja. Hän ajatteli aluksi kirjoittavansa kavereille ja tutuille. Hetkeä myöhemmin hän huomasi, että seuraajia olikin yli tuhat. 

Oton opinnot jäivät kesken odotusaikana, sillä hän halusi tehdä töitä täyspäiväisesti. 

- Samana aamuna kuin esikoisemme syntyi, sain puhelun uudesta työpaikasta. Siitä asti olen ollut samassa yrityksessä töissä. Sain hyvän rutiinin lapsiarjen alkaessa, kun työt olivat kasista neljään, Otto kertoo. 

Pariskunnan esikoinen on nyt 8-vuotias. Eikä Otto hävinnyt Iinan viereltä mihinkään. Heillä on nyt kolme tytärtä: 8-, 6- ja 2-vuotiaat. Pariskunta on onnellisesti naimisissa. 

- Kriisejä ei ole ollut. Silloin, kun odotimme keskimmäistä, olin muutaman kuukauden vuodelevossa. Uhkana oli, että vauva syntyisi ennenaikaisena. Äitini asui meillä silloin, koska esikoinen oli noin 1,5-vuotias, enkä saanut edes nostaa häntä. Se oli ehkä aikaa, kun hermot oli vähän enemmän kireällä. Äidillä murtui vielä solisluu ja minun piti auttaa äitiä, Iina muistelee  nyt naurahtaen.

- Hyvin siitäkin selvittiin, Otto jatkaa. 

Iina ja Otto aloittivat tänä kesänä Yhdessä-nimisen podcastin. (kuva: Emmi Moilanen)

Joskus Iina ja Otto pysähtyvät pohtimaan heidän suhdettaan, joka alkoi vauhdikkaasti. 

- Joskus sitä kyseinalaistaa voiko meillä mennä oikeasti näin hyvin ja voiko elämä olla tällaista? 

Iina kirjoittaa työkseen lifestyleblogia, joka on yksi Suomen suosituimmista. Otto on sen sijaan aloittanut tradenomi-opinnot. Pariskunta on toteuttanut hiljattain myös yhden haaveensa: Yhdessä-podcastin.

- Meillä oli maltillinen kuuntelutavoite, mutta se meni ensimmäisenä päivänä rikki, Iina ja Otto kertovat.

Myös tuleville vuosille riittää haaveita, mutta juuri nyt Hyttisen perhe nauttii tästä hetkestä. 

Lue myös: Emilia haaveili erilaisesta elämästä - surullinen käänne sai toteuttamaan salaisen unelman

Lue myös: Ville, 29, näki ratikassa mainoksen ja löysi hyvän ystävän: "Saan Matilta energiaa arkeeni"

Kilpailut

Uusimmat