Kuva: Shutterstock

Kuinka moni suomalainen on pettänyt kumppaniaan? Kysely selvitti

24.09.2019 11:45 - Iiro Myllymäki

Suurin osa yli 30-vuotiaista suomalaisista myöntää pettäneensä kumppaniaan.

Vain harva lähtökohtaisesti hyväksyy pettämisen parisuhteessa, mutta monet silti pettävät. Olemme aiemmin kirjoittaneet muun muassa hälytysmerkeistä, jotka voivat kieliä kumppanin petollisuudesta.

Suomalaisten keskuudessa pettäminen on yleistä. Asia selviää Voice.fi:n teettämässä seksikyselyssä. Kaikista kyselyyn vastanneista 42 prosenttia myönsi, että on joskus pettänyt kumppaniaan. Lukema oli likipitäen sama miehillä ja naisilla. Miehistä hieman useampi, noin 46 prosenttia, myönsi olleensa petollinen, kun taas naisilla lukema oli noin 41 prosenttia. Yli 30-vuotiaista vastaajista suurin osa kertoo pettäneensä kumppaniaan.

Kyselyssä kysyttiin myös, onko tullut petetyksi jossain suhteessaan. Melkein puolet vastasivat, että on tullut petetyksi. Kolmasosa vastaajista uskoi olevansa varmoja siitä, että heitä ei ole koskaan petetty. Joka viides puolestaan ei osannut sanoa, onko tullut petetyksi. Miesten ja naisten välillä ei ollut näissä vastauksissa merkittäviä eroja.  

Voice.fi:n seksikyselyyn vastasi lähes 8000 ihmistä ikähaarukalla 18-45.

Lue myös: Kahden lapsen isä väittää pettämisen tekevän avioliitostaan vahvemman - "Molemmat meistä voittavat"

Lue myös: Juuri avioutunut nainen sai tietää miehensä pettämisestä karulla tavalla - "Kirjauduin Facebookiin"

Lue myös: Kuinka monta seksikumppania suomalaisilla on ollut? Miesten ja naisten välillä valtava ero

Kilpailut

Uusimmat